Jussi Saramo 2 % ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta. Me muut tarvitsemme Vasemmistoa.

Uusi SDP aloittaa yhteistä omaisuutta myymällä

Maailma ei muutu ilman yhteiskunnallisen ilmapiirin muutosta, eikä sitä saada aikaan olemalla yksin marginaalissa oikeassa. Tavoitteena pitää olla, että enemmistö alkaa ajaa samoja asioita kuin me. Silloin olemme voittaneet, kunhan niitä asioita ajetaan puheiden lisäksi myös käytännössä.

Olennaista ei ole jonkun puolueen nimi, vaan linja ja teot. Tästä johtuen olen itsekin usein arvostellut meille läheisimpiä puolueita demareita ja vihreitä, vaikka tykit pitäisi suunnata oikeistoon. Nimittäin jos menestys tuleekin oikeistodemareille tai -vihreille, loitontuu tavoite entisestään.

Olin iloinen lukiessani SDP:n uuden puheenjohtajan Antti Rinteen linjapaperia. Siinä oli hyvää aatteellista ja silti pragmaattista pohdintaa. Siinä onnistuneesti näytettiin, että sosialidemokraateilla voisi olla annettavaa vielä tälläkin vuosituhannella.

Kokoomus ja oikeistodemarit yrittivät leimata Rinteen linjaukset vanhoillisiksi ja sanoivat, ettei paluu 1980-luvulle onnistu. Samalla heidän oma linjansa vie meitä kohti 1890-lukua ja sääty-yhteiskuntaa.

Sitä suurempi oli pettymykseni, kun Rinteen kauden ensimmäiset päätökset tulivat julki. Sekä Altia että Destia myydään. Destialle varsinaisen myyntiluvan antoi eduskunta jo edellisen sinivihreän hallituksen aikana, mutta Altian myynti lähti käyntiin vasta nyt.

Molempien firmojen osalta myynti on sokean ideologista ja täydellistä hölmöläisen hommaa. Yleensä osaan ottaa poliittiset tappiotkin rauhallisesti, mutta tällainen yhteisen omaisuuden pois lahjoittaminen pistää vihaksi. Sitä emme todennäköisesti saa enää koskaan takaisin.

Destia myydään pilkkahintaan 148 miljoonalla. Julkinen sektori käyttää infrarakentamiseen joka vuosi moninkertaisen summan. Voi vain arvailla, kuinka kalliiksi myynti meille kaikille tulee, kun hinnat alkavat nousta kartellien myötä. Sitten taas ihmetellään kun verovarat eivät riitä palveluihin, kun rahoilla pönkitetään veroparatiiseissa voittonsa nostavia suuryhtiöitä.

Altian myynti saattaa siirtää kokonaisen teollisuudenalan pois Suomesta. Rinne ilmoitti, että firma myydään vain siinä tapauksessa, että saadaan takeet työpaikkojen pysymisestä Suomessa. Ei sellaisia takeita voi kukaan antaa. Kun yritys on myyty, ovat sen työntekijät vapaata riistaa. Myynnin ideologisuutta kuvaa se, että edellinen johto ajoi yrityksen kuralle ja nyt on huonoin mahdollinen aika aloittaa myynti, kun lafka menisi pilkkahintaan.

SDP:ssä ei siis tullutkaan käännettä takaisin työväen puolueeksi. Ihmetellä täytyy myös vihreiden johtamaa valtion omistajaohjausta. Itella, Finnair, Destia, Altia, Talvivaara, Stora Enso, eikö yhteisen omaisuuden tuhoamisella ole mitään rajaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Destian ja Altian ylle kerääntyvä pilvi ei kerkeä irnuta, välttävät taloyhtiön kohtalon viime metreillä.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Falskia hyökkäilyä, kun Rinne ei ole edes valtioneuvoston jäsen vielä, hyvä kun on ehtinyt kaksi viikkoa olla puheenjohtajanakaan. Myyntivaltuudet ja itse kaupan suunnittelu on tapahtunut jo aiemmin keväällä ja juuri tällaisten asioiden takia puheenjohtaja lähti vaihtoon.

Destian kysymyksessä on eittämättä ideologisia piirteitä, mutta toisaalta tälläkään hetkellä valtiolla ei katsota olevan strategista intressiä omistaa tienrakennusyritystä. Kauppahinta tosiaan on häkellyttävän alhainen, eikä mielestäni kuvasta yrityksen arvoa, se kun tuottaisi jo muutamassa vuodessa kauppahinnan voittoinakin.

Altian myynnistä ei ole edes tehty päätöstä vielä.

Rinne oli muuten ainoa puoluejohtaja, joka kävi tapaamassa Altian mieltään osoittavia työntekijöitä eduskuntatalolla. Missä olivat silloin Paavo Arhinmäki ja Jussi Saramo?

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Altian myyntivaltuus päätettiin lisätalousarvion osana. Silloin Rinne oli jo pj.

Toivon tietysti yhä että linja muuttuu. Alku oli kovin huono.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Pahus, vastasin uutislinkillä mutta olikin 2013 talousarviosta, ei tältä keväältä.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

kyllähän nuo omaisuuden lahjoitukset on hölmöläisten hommaa. vaikea uskoa että rinne muutamassa vuorokaudessa linjansa muutti täysin päinvastaiseksi etenkin kun vaalitulos ei demareiden oikeistolinjaa pahemmin tukenut.

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Missään ei taida olla tehty kattavaa tutkimusta siitä kuinka vaikka 90-luvulla myytyjen yritysten arvo ja kustannuksen veronmaksajien näkökulmasta käyttäytyneet? Mikä on ollut esim. yksityistettyjen sähköyhtiöiden kehitys? Sähkönhinnat? Millä aikavälillä yrityskauppojen hinnat ovat kuoleentuneet ts. yritys on pystynyt kuolettamaan yrityksestä saadun hinnan ja yrityksen toiminta on alkanut maksamaan kuluttajille kun kauppahinta on syöty.

Käyttäjän JuhaJuoni kuva
Juha Juoni

Ymmärrän huolen hyvin, mutta ei tätä kyllä Rinteen piikkiin kai voi mitenkään laittaa. Ei hän tosiaan ole vielä ehtinyt paljon enempää kuin taloon asettua. Eikö valtion omaisuuden myynnistä sitä paitsi päätetty silloin kun Vasemmistoliitto oli vielä hallituksessa? Hallituksessa jossa oloa perusteltiin kompromisseilla, joiden avulla vasemmistoliitto sai pieniä erävoittoja.

Olin itsekin todella iloinen kun luin Rinteen ohelmalinjausta. Hän varmasti muuttaa demareidenkin kurssia. Paljonko, se jää nähtäväksi. En jaksa uskoa, että niin paljon kuin ohjelma lupasi. Jos on huonoja uutisia niin on jo hyviäkin. Väittäisin esimerkiksi, että pitkälti Rinteen ohjelman vuoksi Kumpula-Natrin johtama suuri valiokunta on pyytänyt hallitukselta selvitystä Ekp:n roolista ja mandaatista (tai sen puutteesta). Odotan mielenkiinnolla tätä selvitystä.

Rinteen puolesta voisi sen verran kyllä vielä mainita, että uutena pj:nä sellainen vastamyrsky minkä hän on esim. medialta saanut, voi olla vaikea pala seistä selkä suorana sanojensa takana. Toivottavasti hän kokoaa rivinsä vielä ja alkaa tosissaan kääntämään sitä kurssia. Vaikeaahan se tietysti tulee olemaan niin kauan kuin demarit ovat oikeistolaisessa hallituksessa. Vasemmistoliittolaisethan tämän hyvin tietävät.

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Ei. Vasemmistoliiton ollessa hallituksessa hylättiin Altian myynti.

Rinne ei tietenkään ole Altian myynnin ideologi, hän sen kuitenkin hyväksyi ensimmäisenä isona päätöksenä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Noitten myynnillä Suomi elää muutaman viikon jos vuotuiseksi alijäämäksi lasketaan 8 mrd. Itse kyllä hoitaisin mieluummin varsinaisen ongelman enkä myisi lypsävää lehmää.

Käyttäjän ErkkiKelloniemi kuva
Erkki Kelloniemi

Saramo kirjoittaa: "SDP:ssä ei siis tullutkaan käännettä takaisin työväen puolueeksi. Ihmetellä täytyy myös vihreiden johtamaa valtion omistajaohjausta. Itella, Finnair, Destia, Altia, Talvivaara, Stora Enso, eikö yhteisen omaisuuden tuhoamisella ole mitään rajaa?"

Tuliko Vasemmistoliitossa käänne takaisin työväenpuolueeksi kun se lähti ulos Kataisen hallituksesta, jossa se osallistui yhdessä SDPn kanssa Kokoomuslaisia arvoja (Kataisen mukaan) noudattaneeseen politiikkaan? Vasemmistoliiton siirtyminen oppositioon ei tarvitse merkitä muuta kuin ettei se ole nykyisessä hallituksessa. Saramon kannalta tilanne on toinen. Hän kääntää takkinsa. Nyt näyttäisi olevan laajemminkin meneillään takinkääntöaikeita. Melkein "kaikki" ekonomistit vastustivat vielä vähän aikaa sitten talouden elvytystä. Nyt näistä "talousviisaista" näyttää sukeutuvan elvytysviisaita. Näin ainakin omat työpaikat säilyvät siinä kaarteessa, johon Rinne tullee ajamaan puolueensa ja sen kannatuksen noustua myös valtiolaivan. Näin ennustan.
Mitä tulee valtion omistajaohjaukseen, Haaviston johtama ministeriö on pelkkä tuulimuna. Sen lainsäädäntöasiathan kuuluvat työ-ja elinkeinoministeri Vapaavuorelle, ja hänellä on kaiketikin myös ministeriön päätösten tulkintaoikeus. Että sopii ihmetellä Vihreiden merkitystä omistajaohjausasioissa.

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Vasemmistoliitolla on sillä tavalla helppoa, että linja on pysynyt koko ajan samana, vaikka tietysti huonojakin kompromisseja joutuu aina hallituksessa hyväksymään.

Hallitukseen mentiin tiukoilla reunaehdoilla, joita hallitus toteutti 3 vuotta. Kun hallitus hylkäsi nämä reunaehdot (tuloerojen kaventaminen, köyhyyden vähentäminen) niin Vasemmisto hylkäsi hallituksen. Eli lupaukset toteutettiin sekä hallitukseen mentäessä, että sieltä lähdettäessä. On helppoa olla kun ei käännä takkia tilanteen mukaan.

Toimituksen poiminnat