Jussi Saramo 2 % ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta. Me muut tarvitsemme Vasemmistoa.

Suomalainen illuusio

  • Kreikan uusi valtionvarainministeri Euclid Tsakalotos tapaamisessamme juhannuksena
    Kreikan uusi valtionvarainministeri Euclid Tsakalotos tapaamisessamme juhannuksena

Olin ajatellut kirjoittaa Kreikasta vasta sitten, kun jotain merkittävää uutta tapahtuu. Kreikan jatkoneuvotteluiden suhteen olemme valitettavasti epätietoisuudessa.

Pahimmassa epätietoisuudessa näyttää olevan Syrizaa vastustava Ylen erikoistoimittaja Susanna Turunen. Hän ei vieläkään ole saanut edes luetuksi Syrizan ehdotuksia troikalle talouden korjaamiseksi. Turunen kirjoittaa:

"Tsiprasin hallinnon päätavoite on koko puoli vuotta kestäneen valtakauden ollut hyvin yksinkertainen, saada halpaa lainaa ilman suuria uudistuksia. Ja jos hyvin käy, saada jopa osa veloista anteeksi."

Väite on niin kaukana totuudesta, etten voinut olla kirjoittamatta. Toki Syriza on joutunut lyhyen valtakautensa aikana keskittymään troikan kanssa neuvottelemaan, mutta sen päätavoite on nimenomaan tehdä suuria uudistuksia.

Kreikan yhteiskuntajärjestelmä on klientillistinen. Siinä yritykset, virkamiehet ja poliitikot elävät symbioosissa, jossa jaetaan etuja ja vastapalveluksia. Julkiset ja yksityiset menot ovat menneet sekaisin ja mukana olevat ovat varmistaneet, ettei heidän tarvitse maksaa veroja, mutta he toisaalta saavat taloudellista hyötyä valtiolta.

Klientillistinen järjestelmä on levittäytynyt laajalle. Kreikan julkinen sektori ei ollut poikkeuksellisen iso, mutta se oli poikkeuksellisen tehoton. Osana säästötoimenpiteitä yli kolmasosa julkisen sektorin työntekijöistä onkin irtisanottu. Mutta valitettavasti usein irtisanottiin se tärkein osa - omista suojatyöpaikosta on pidetty kiinni.

Tietysti klientillistinen järjestelmä vie veronmaksumoraalin myös niiltä, jotka eivät kuulu eliittiin tai sen tukijoihin. Haluaisitko sinä maksaa veroja, jos tietäisit että puolueet käyttävät rahat omien etupiiriensä hyväksi?

Syriza voitti vaalit vastustamalla tätä järjestelmää. Se haluaa lopettaa rikkaiden oligarkkien ja poliitikkojen yhteiselon ja saada talouden kestävälle pohjalle. Tämä on paitsi sen ideologian mukaista, myös keino saada kannatusta ja vähentää korruptoituneiden poliittisten vastustajien valtaa. Kukaan ei vastusta kreikkalaista korruptiota niin paljon kuin Syriza.

Turunen kirjoittaa: "Tsiprasilla on entistä parempi neuvotteluasema saada maahan rahaa, mutta välttää ikävät uudistukset, kuten eläkeuudistus tai verojärjestelmän remontti."

Syrizalla ei ole ainoatakaan syytä jatkaa vanhaa menoa. Se on jo muutamassa kuukaudessa alkanut isoihin toimenpiteisiin verojärjestelmässä, jota se pitää epäoikeudenmukaisena ja rikkaita suosivana. Syriza haluaa lopettaa veronkierron verojärjestelmän remontilla. Nyt  jo se on onnistunut keräämään 500 miljoonaa aiempaa enemmän verorästeihin puuttumalla.

Syriza on ollut valmis myös epäsuosittuihin toimiin ja ehdottanut troikalle uudistavansa eläkejärjestelmän kestävälle pohjalle. IMF:lle nämä reformit eivät sopineet. He vaativat leikkaamaan pienimpien eläkkeiden tasoa. He vaativat progressiivisten verojen tilalle tasaveroja. Tässä ei ole sinänsä mitään uutta. IMF ajaa oikeistolaista politiikkaa. Tasaveroja halusi muuten Timo Soinikin, vaikka progressiivinen verojärjestelmä on taloushistoriassa osoittanut paitsi oikeudenmukaisuutensa myös tehokkuutensa talouskasvun luojana.

 


LISÄYS klo 15.46
Sain twitterissä vastauksen toimittaja Turuselta. Hän oli sittenkin lukenut Syrizan esitykset:

Kas luin, mutta olen samaa mieltä IMF:n kanssa. Talouden peruskorjaus ei voi perustua liikaa veronkorotuksiin.

Kyse ei siis ollutkaan siitä, että Syriza ei ollut esittänyt muutoksia, vaan siitä, että toimittaja oli samaa mieltä IMF:n johdon kanssa veropolitiikasta. Tässäkin on kyllä virhe - Syrizan ja IMF:n esitysten mittaluokka oli lähes sama, kyse oli siitä käytetäänkö progressiivisia vai tasaveroja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

"Haluaisitko sinä maksaa veroja, jos tietäisit että puolueet käyttävät rahat omien etupiiriensä hyväksi?"

Esitit juuri sen oikean kysymyksen jota vasemmistonkin soisi miettivän pitkään ja hartaasti niiden kohdalla jotka eivät ole siellä toimeentulotukiluukulla.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Ei tule mieleen yhtään hyvää syytä miksi täältä pohjoisesta köyhemmistä maista pitäisi lähettää rahat rikkaille kreikkalaisille. Vasemmistoliitolle Kreikka on puhtaasti sisäpolitikointia vailla järjen hiventä.

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Minullekaan ei tule. Syrizakin haluaa lopettaa aina uusien apulainojen kierteen.

Siksi on käsittämätöntä, miksi nyt vastustetaan sen puolueen esityksiä, joka ainoana vastustaa korruptiota ja aikoo laittaa rikkaat maksamaan veroja.

Minusta tuntuu kuin et olisi lukenut kirjoitusta. Olen kirjoittanut aiheesta monta, suosittelen lukemaan.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

No eihän tästä sitten kannata enää keskustella. Lehdet kirjoittelevat että siellä odotellaan koko ajan uusia pyyntöjä lainata rahaa mutta ne ovat vain saaneet väärää tietoa.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

EU on kauhuissaan, kun Kreikka teki sen: Palasi omille, demokraattisille juurilleen.

Käyttäjän IirisKarppinen kuva
Iiris Karppinen

YLE on koettu Suomessa luotettavana mediana, myös puolueettomana mediana. Minusta on mielenkiintoista lukea, luettuani nyt molemmat kirjoitukset, sekä Turusen että Saraman, että YLEn toimittaja Turunen on lukenut Syrizan tavoitteet ja ilmoittaa sitten tässä Saramon puheenvuoron kommentissa, että hän on "samaa mieltä IMF:n kanssa". Tämä ei tullut Turusen jutussa esille. Vaikka siis Syrizalla on laajempia, suuria tavoitteita Kreikan valtion tilanteen kohentamiseksi. En aliarvioi myöskään kreikkalaisia - oletan, että he äänestävät nykyisellä tavallaan nimenomaan isojen tavoitteiden puolesta. Viime päivien haastatteluista ja jutuista lehdissä ja tv:ssä myös kreikkalaisten tavoitteena on korruption purku ja julkisten palvelujen toiminnan turvaaminen. Verovaroin, oikein kerätyin, epäilemättä. Mutta asiani oli oikeastaan YLEn Turunen, YLE luotettuna, puolueettomana mediana ja oikeellisesti annetut tiedot.

Toimituksen poiminnat