*

Jussi Saramo 2 % ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta. Me muut tarvitsemme Vasemmistoa.

Eurooppalainen unelma kuoli

  • Insieme: 1992 (Yhdessä: 1992)  Italian euroviisu vuonna 1990.
    Insieme: 1992 (Yhdessä: 1992) Italian euroviisu vuonna 1990.

Italian Toto Cutugno voitti euroviisut vuonna 1990 laulamalla Euroopan yhdentymisestä ja yhteisistä eurooppalaisista vapauden ihanteista  ”Insieme, unite, unite, Europe”. Kylmän sodan kahtiajako oli vasta päättynyt ja kappale osui tulevaisuudenuskon hermoon. 11-vuotiaana katsoin sadepäivinä euroviisuja videolta aina uudelleen ja opin kappaleen sanat ulkoa.

 

Kun sitten joitain vuosia myöhemmin lähdin mukaan vasemmistonuoriin, oli minulle itsestään selvää kannattaa Euroopan yhdentymistä. Kannatin myös yhteistä rahaa. Talouspolitiikasta en kovin paljon ymmärtänyt, mutta vastustin kaikkea sitä kurjuutta ja kuolemaa mitä nationalismi oli tuonut. Ajattelin että yhteinen valuutta yhdistäisi myös ihmisiä.

 

Vasemmistoliitossa käytiin silloin jälkikäteenkin arvioituna laadukasta talouspoliittista keskustelua. Ei-puoli uskoi yhteisen rahan johtavan epätasapainoon ja kriiseihin. Kyllä-puoli oli epätasapainosta samaa mieltä, mutta uskoi vastuullisiin päättäjiin, jotka korjaisivat rakenteelliset ongelmat ajoissa.

 

Rakennevika hyödytti etenkin Saksaa, eikä sitä koskaan korjattu. Euroopan ytimessä olevan Saksan vienti hyötyi sille heikosta valuutasta. Reuna-alueiden kilpailukyky heikkeni niille liian vahvan valuutan myötä. Ongelmat eivät kuitenkaan tulleet päivänvaloon niin kauan kuin pankit saivat kasvattaa kuplaa. Pankit, usein saksalaiset, antoivat kaikkialle lainoja, joilla ostettiin etenkin saksalaisen teollisuuden tuotteita. Reuna-alueiden kuten Kreikan teollisuus ajettiin alas.

 

2008 Yhdysvaltain pankkikriisi paljasti rakenteelliset ongelmat Euroopassa. Irlanti, Latvia, Islanti, Espanja, Portugali, Kypros ja Kreikka ajautuivat pankkikriisiin. Etenkin neljä ensiksi mainittua valtiota olivat lähes velattomia ennen kriisiä, mutta pankkien romahtaminen räjäytti julkisen velan taivaisiin. Islanti ei ole mukana EU:ssa ja taloussotkua siivoamaan tullut vasemmisto ilmoitti antavansa pankkien kaatua ja pelastavansa ainoastaan tavallisten asiakkaiden talletukset. Islanti onkin ainoa maa, joka on oikeasti selvinnyt kriisistä. Euroalueella toimittiin toisin. Tärkeintä oli pelastaa Saksan ja Ranskan pankit.

 

Saksa, joka on eniten hyötynyt euron epätasapainosta, Saksa, jonka pankit pelastettiin yhteisellä rahalla ja Saksa, joka esimerkiksi pakkomöi kriisiin ajautuneelle Kreikalle kalliita asejärjestelmiä, on ollut kovin kriisimaiden syyttäjä. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla kuten Saksa, eivät sijainniltaan, eivätkä politiikaltaan. Suurin osa kaupastamme käydään EU:n sisällä, eivätkä kaikki voi tehdä samaan aikaan ylijäämää. Saksan ylijäämä on muiden alijäämää. Suhteessa muuhun maailmaan EU:lla ei ole ongelmia, ongelmat ovat itse aiheutettuja.

 

Saksan johtajat ovat palanneet 1800-ja 1900-lukujen valtapolitiikkaan. Mikäli Saksan ja sen ideologisten tukijoiden kuten Suomen tavoite toteutuu ja Syriza saadaan hajalle ja pois vallasta, mitä tulee tilalle? Uusnatsien kultainen aamunkoitto?

 

Kreikkaa ollaan nyt pakottamassa sellaiseen sopimukseen, etten itsekään tiedä mitä toivoa. Syrizan johto joutui valitsemaan joko massatyöttömyyden ja kriisin jatkumisen tai omaan rahaan palaamisen väliltä. Syrizan johto näyttää valinneen euron kansan tahdon mukaisesti. Olen alkanut epäillä, että se saattaa olla väärä valinta. Saksan johtamassa eurossa reuna-alueilla ei ole kuin lisää hävittävää.

 

Euron epätasapaino ei toki ole Kreikan ainoa ongelma. Korruptoituneet valtapuolueet loivat vuosikymmenten saatossa järjestelmän, jossa yritysten, puolueiden ja virkakoneiston eliitti rahasti kaiken valtiosta irti itselleen. Hallitukset valehtelivat paitsi muille valtioille, myös omille kansalaisilleen. Siksi olikin arvokasta, että Kreikassa valtaan nousi tänä vuonna Syriza, jolle korruption alasajo ja järjestelmän korjaaminen oli paitsi ideologista, myös sen oma etu. Mutta Saksalle ja sen apureille tämä ei käynyt. Eurooppaa johtavat kokoomuksen ja demarien liittolaiset halusivat palauttaa valtaan omat kaverinsa Pasokissa ja Uudessa Demokratiassa. Tulipaloa sammuttamaan tulleelta Syrizalta katkaistiin eurooppalaisten päättäjien toimesta vesi.

 

Suomen vienti alkoi talvella lisääntyä heikentyneen euron ja sisämarkkinoiden pienoisen elpymisen myötä. Tilanne on kuitenkin uhkaava, Suomessakin hallitus suunnittelee jättileikkauksia, jotka IMF:n laskujen mukaan kriisimaissa vain syvensivät lamaa ja siten velka-astetta. Jos joudumme pulaan, kuka meitä auttaa? Saksa, joka on ajanut kriisin edetessä vain omia etujaan? Kriisimaat, joita me olemme katsoneet ylen ja pitäneet syyllisinä omiin ongelmiinsa? Voiko eurosta edes paeta yksin? Kreikan ongelma on se, että vaikka euroero olisi sille hyvä pidemmällä ajanjaksolla, tekisivät Merkel ja Schäuble siitä helvettiä Kreikan kansalaisille varoittavana esimerkkinä.


Viime eurovaaleissa Vasemmistoliiton ohjelmassa todettiin "Mikäli eurokriisiä ja eurovaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla, yhteisvalutta on purettava hallitusti, jolloin EMU- jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys." Valitettavasti näyttää siltä, että jälkimmäinen vaihtoehto on jäämässä ainoaksi, jos haluamme säilyttää demokratian. Kansojen yhdistämisellä markkinoitu euro on alkanut erottaa kansoja ja rasismi on nousussa kaikkialla Euroopassa.

 

Olen joskus kokeeksi soittanut Insiemeä ystävilleni. Eivät ymmärrä mikä siinä sykähdyttää. Italialaiset ystäväni eivät muista koko kappaletta, heille Toto Cutugno tuo mieleen kappaleen "El Italiano".

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Syrizan johto näyttää valinneen euron kansan tahdon mukaisesti."

Eurosta ei äänestetty, sen mainitsi Tsirpas ennen vaaleja useampaan kertaan. Kansa äänesti hyväksyykö se ulkopuolelta määritellyn talouskurin ja kansa äänesti EI. Onko Tsirpas ostettu vai onko jokeri käyttämättä?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Ei ole ostettu.
Financial Times - Tyler Durden:

"What this means is that Tsipras was told by the Troika behind closed doors, to put it crudely: “we’re going to kill your people”.
He was made an offer he couldn’t refuse. And Tsipras could never take that upon himself, even though the deals now proposed will perhaps be worse in the medium to long term, even though it may cost him his career."

http://www.zerohedge.com/news/2015-07-13/germany-j...

Henry

Käyttäjän JaniHtnen kuva
Jani Hätönen

Vasemmisto oli Mooseksensa johdolla täysillä tukemassa Kreikan Euroon liittymistä. Kannattiko?

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Ei.
Vaikka Mooses ei koskaan ollut vasemmistolainen.

Henry

Viljo Häggman

Ei kai tuo voi vasemmistolainen olla, jos on saanut Freudenthal mitalin. Enemmänkin RKP'n myyrä demaripuolueessa. Samoin kuin Sasi on sitä kokoomuksessa. Mielenkiinnolla odottelen kuka se on persuissa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Hätönen, väärin, niin Lipponen kuin Suomen hallitus vastusti Kreikan euroon liittymistä, Saksa vaatimalla vaati, pysyhän totuudessa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Lipposelta olisi ollut reilua järjestää kansanäänestys kuten Ruotsissa tehtiin.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Eurooppalainen unelma kuoli

no niin teki,-ja syynä vihervasemmistolainen kukkahattufilosofia,,,sähköä pistorasiasta,,rahaa pankin seinästä,,viis siitä mitä saldo näyttää,,menoks vaan !

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen

Kylmä kesäkin on vihervasemmistolaisen kukkahattufilosofian syytä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ei vaan syy on meidän kaikkien suomalaisten jotka ryöstetään sateet viimeiseen pisaraan muulta euroopalta, näin mediaa tituleeraten.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Aika hataralla pohjalla on nykyajan kakaroiden unelmointi ja historian tuntemus, jos eurooppalaisen unelman hätä on heidän mielestään tämän näköinen.

Lievää sympatiaa kuitenkin alustajalle siitä, että hän on edes jossakin vaiheessa elämäänsä pitänyt Euroopan yhdentymistä vasemmistolaisena ajatuksena.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

No, historia on täynnä nykyajan kakaroita, joilla on ollut huono historian tuntemus ja paljon unelmia. Joskus vanhempiakin.

Yksi vanhaherra, Chamberlain, hiukan ennen toista maailmansotaa on historian yksi suurimmista fantsuttelijoista ja unelmoijista. Järjesti kuulemma rauhan eurooppaan. Oli tää 38 vai 39?

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio

Chamberlain, tuo tietämättömien morkkaama, oli itse asiassa se henkilö jonka ansioista Old Blighty ehti aloittaa varustautumisensa, ja henkilö joka osasi valita päteviä henkilöitä ympärilleen suunnittelemaan maan puolustusta (etenkin ilmapuolustusta). Miten hilkulle menikään - saksalaisten omien virheiden lisäksi - että lentäjiä ja koneita riitti estämään Saksan ilmaherruus ja siten maihinnousuyritys Englantiin (sikäli kun se ei ollut jo ennalta tuhoon tuomittu, Saksan saatua sytyteltyä kaipaamansa sodan 2-3 vuotta suunniteltua aikaisemmin)! Kaikki tämä vieläpä mainitsematta olevansa kuolemansairas. Kaukonäköinen mies siis, joka urheasti otti vastaan ymmärtämättömien kritiikin, ja hoiti työnsä. Voisipa nykyjohtajistamme sanoa samaa!

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #21

Kappas, jos noin oli niin pitää ihan perehtyä. Chamberlain on kevyemmissä opuksissa esitetty hyväuskoisen tollon arkkityyppinä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Aika hataralla pohjalla on nykyajan kakaroiden unelmointi ja historian tuntemus, jos eurooppalaisen unelman hätä on heidän mielestään tämän näköinen."

Minkä näköinen on Vuorelalle Euroopan hätä, sotako? Sotakin tulee jos tätä tietä jatketaan.

Jouni Nordman

Se mikä on monella jäänyt tajuamatta euron kanssa on sen vaatima politiikka, joka pakottaa valtiot kehittämään itseään, joka lähtee yritystoiminnan kautta. Toisaalta se myös pistää valtiot tekemään julkisen palveluiden kehittämistä, jossa niiden kustannukset pidetään kurissa, jonka mahdollistaa teknologian kehittyminen. Tästä voidaan koulu maailmaa pitää esimerkkinä, jossa tekniset apuvälineet tekee opettajista ohjaajia, sillä materiaali johon oppilaat pääsevät käsiksi on aina ajanmukaiset, jolloin myös käsiteltävä aihe mukautuu sen mukaan.

Eli Kreikka on hyvä esimerkki siitä kun ollaan tapettu muutosta vastaan, jonka hinta on nytten todella kova. Mutta onneksi jotain hyvääkin, sillä vahvistaa meidän hallituksen asemia, sillä vasemmiston velka elvytyksen kannatus tippuu, sillä velka merkitse ihmisille Kreikan tietä, jossa vaihtoehdot on itsenäisyyden menetys tai eristäytyminen yhteisöstä.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Meppi Nils Torvalds sanoo päivän Die Weltissä että Saksalla oli neuvotteluissa konstruktiivinen positio ja että hän on myös itse pitkälti samaa mieltä Saksan kanssa.

RKP:tä eurovaaleissa äänestäneenä olen edustajamme kantaan tyytyväinen.

Vasemmistoliittolaiset suojaavat suomalaista finanssikapitalismia ja teollisuusjohtoa näiden strategisia virheitä ja ahneutta koskevalta kritiikiltä syyttämällä Saksaa ja selittämällä Saksan ylijäämiä valuutalla. Esim. USA:n kanssa Saksalla on noin 50 miljardin ylijäämä, joka ei voi olla pois muilta euromailta.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Euroviisuista puheenollen, tää 2012 Montenegron biisi on parhautta:
https://www.youtube.com/watch?v=D6S-FNLv2jQ

Euro skeptic,
analfabetik, try not to be hermetic.

Euro Neuro don’t be skeptik,
hermetic, pathetic, analfabetic
forget old cosmetic
you need new poetic, estetic
eclectic, dialectic

Euro neuro don’t be dogmatic, beaurocratic,
you need to become pragmatic,
to stop change climatic, automatic
need contribution from the institution
to find solution for polution
to save the children of the evolution

Euro neuro
Euro neuro
Euro neuro
Monetary brake dance
Euro neuro
Euro neuro
Euro neuro
Give me chance to refinance

Blaue grotte ausflug do Zanjica
heute habbe obotnica

Euro neuro I don’t like
snobism, nationalism, puritanism
I am different organism,
my heroism is
pacifizam altruizam
I enjoy biciklizam, liberalizam
turizam, nudism, optizam,
it is good for reumatism

Euro neuro
Euro neuro
Euro neuro
Give me chance to refinance

Euro neuro I got no ambition
for high position
in the competition
with air condition
different mission different school
I got only one rule
always stay cool
like a swimming pool.

Euro neuro
Euro neuro
Euro neuro
Monetary brake dance
Euro neuro
Euro neuro
Euro neuro
Give me chance to refinance

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Kriisi ei ole Kreikan eikä vielä rahakriisi, vaan ennen kaikkea poliittinen. Kreikalle esitetyt vaatimukset tuen jatkamiseksi ovat kansantalouden kannalta joko merkityksettömiä tai järjettömiä, ehkä selvimpänä ehdoton vaatimus kirjojen ALVn alentamisesta.

Se että kriisi ei (vielä) ole vakava tlaouskriisi johtuu siitä, että tosiasia - josta ei ole uskallettu hiiskahtaa halaistua sanaa - on, että JOS Kreikka pystyisi maksamaan koko 200 mrd velkansa ja myös tekisi sen, olisi seurauksena ennen näkemätön talouskatastrofi: kierrosta häviäisi 200 miljardia euroa ostovoimaa, rahaa. Tätä ei pystyttäisi paikkaamaan millään, koska yksikään valtio tai muu taloudellinen toimija ei pystyisi vastaanottamaan käyttöönsä tuota rahaa. Rahan luonteesta johtuen se yksinkertaisesti häviäisi markkinoilta.

Tsipras pelaa uhkapeliä, jonka tietää (?) voittavansa. Jos Tsipras häviää, olemme kaikki korviamme myöden pississä.

JOS, siisi JOS, Kreikka maksaa velkansa pois, on tuo 200 miljardia euroa pois kierrosta. Ensimmäisenä siitä kärsivät EUn köyhimmät kansantaloudet, etunenässä Suomi, jonka reaaliset voimavarat perustuvat koulutukseen ja tulonsiirtoihin. Etelä-Euroopan ökyrikkaat valtiot, kuten juuri Kreikka, tai Romania, Portugali tai Italia, selviävät tästä "hallitusta rakennemuutoksesta" vähemmin vaurioin.

Sipilää, Soinia ja Stubbia eivät tosiasiat tunnu vaivaavan.

Suomen ja kaikkien meidän suomalaisten etu on, että Tsipras onnistuu ja Kreikan otuva demokratia selättää liittovaltion poliittiset tavoitteet osavaltioiden alistamikseksi.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

200 miljardia on niin pieni summa ettei sillä ole merkitystä, ekp voi sen verraan lahjoittaa vaikka kodittomille kissoille. kriissä ei kylläkään olla mutta toi ekp päätös kaataa kreikan pankit voi sellaisen aiheuttaa jos ihmiset tajuaa mitä se suomeksi meinaa: Mikä tahansa talletuspaon kohteeksi joutunut pankki kaatuu väistämättä koska euroaluella ei huolehdita rahoituksesta.
=> kaikki euroalueen pankit on samas asemas kuin usa pankit ennen fediä. pelkkä huhu kaataa ne. eli ei euroakaan eurooppalaisiin pankkeihin säästöön ellei halua menettää niitä.

ongelma kyllä on poliittinen. vaikka saramo on huomannut että euroero on ainut keino tehdä järkevää politiikkaa, syynä ei ole euro vaan eurostoliittolaiset. kyllä valtio voi toimia myös yhteisvalutassa jos yhteisvalutalla on järkevät säännöt. eurolla ei ole. ne on 1600 luvun talouteoriaa.

adam smith esitti kirjassaan kansojen varallisuus markantilistisen järjestelmä olevan tehoton ja toimimaton. eurostoliiton talousideologia kummiskin on merkantilismi.

kultaraha taas korvautui seteleillä 1600 luvun lopulla ja 1900 luvun aikana kaikesta metallisidonnaisuudesta tajuttiin luopua. euro nyt kummiskin on jäsenmailleen kultakantainen raha jonka painaminen on mahdotonta. toisin kuin kultakantainen raha, euroa ei voi painaa vaikka löytäisi miljoona tonnia kultaa pihaltaan.

marx huomasi 1800 luvulla pääomien keskittyvän ja sen johtavan kommunismiin. roosevelt pelasti kapitalismin aloittamalla toimivan progressiivisen verotuksen ja monopolien vastaisen taistelun. eurossa pääomien verovapaus ja keskittyminen on maksimoitu.

eli euro on nykyisillä säännöillään ideaali valuutta jos pyrkimys on pikaisen kommunismiin. siirtymävaihe vaan kirpaisee koska kaikki pienet omaisuudet täytyy tuhota ja luoda tilalle yksi suuri.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Pari täsmennystä: Ihan ykstyiskohtana, progressiivinen verotus on paljon Rooseveltia vanhempaa. Se, että se pelasti USAn talouen, sen sijaan on täysin oikeaan osunut arviointi - tai Njyy Diil yleisemminkin, siis.

Smithin "uraa uurtava" teos taas on idealtaa ja otsikkoaan myöden plagiaatti A. Kydön teoksesta "BKT", kuten sen voisi nykysuomeksi kääntää.

Mutta tuo Kreikan 200 mrd. Se tosiaan sinänsä ei ole katastrofaalinen summa globaalissa, tai edes EUn, mittakaavassa. Sen tekee katastrofaaliseksi (jos se tapahtuu) se, että tuo raha on pois nimenomaan pieneltä alueelta, Kreikasta, ei tasaisesti koko EUsta. Tämä taas väistämättä johtaa Kreikassa deflaatioon - vaihtoehtona on tietysti nälkäkuolema tai massamuutto muualle EUiin, mutten pidä näitä varteenotettavina vaihtoehtoina.

Tämän "kreikkalaisen deflaation" leviämistä taas ei voida pysäyttää, ei edes lisäämällä maahanmuuttoa Afrikasta yli nykyisen Italian ja Espanjan "tarpeen".

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio

"Euroopan unelma" oli mielestäni hyvinkin elinvoimainen vielä 1970- ja 1980-luvuilla, kaikista vaikeuksista huolimatta. Oli myös vielä laajalti sivistyneitä valtiomiehiä johtamassa asioita, kuten ikinuori Helmut Schmidt tai Valéry Giscard d`Estaing. Kriittinen Saksa/Ranska-sauma piti siis.

Unelma myrkyttyi vasta, kun historiallisen tilaisuuden napata Itä-Eurooppa mukaan Lännen piiriin nähnyt Delorsin virkamiesviisaudellaan asetti vaihteet kohti EU-liittovaltiota, huolehtimatta ensin rakenteellisista puutteista EY/EU:n päätöksenteossa. Euron esiasteet olivat katastrofeja, ja Euro itse - mikä virkamiesvimmalla ajettiin yhteisvaluutaksi lukuisten ammattilaisten varoituksista huolimatta - on osoittautunut vielä suuremmaksi (tahalliseksi!) "onnettomuudeksi" Euroopalle.

Mitä tuleekaan projektista, jolla ei ole edellytyksiä, ei koneistoa ei taloudellista mieltä eikä arvojakaan (oman vallan lisääminen tai taskujen täyttäminen eivät ole koskaan olleet hyvä pohja millekään hankkeelle)? Siitä ei tule mitään... q.e.d. On sivumennen sanottuna yllättävää miten "demokratiassa" sama tri Strangelove (lehdistön uusi lempinimi) saa jatkaa virassaan (ohittanut tavanomaisen 67v-eroamisiän jo ajat sitten). Luulenpa, että Saksa antoi nykyiselle EU:lle erään sen kuoliniskuista maanantai-aamuna, yksinkertaisesti oman jääriensä taipumattomuuden ja kostonhimon vuoksi - uusi Versaillesin kostosopimus, kuten sen moni jo näkee, ja arvaa mitä seuraa. Sitä se teettää, kun vallan huipulla ei ole tarpeeksi vaihtuvuutta, tarpeeksi uutta ajattelua.

Euroopan unelman nykyversiolla on hyvässä lykyssä vielä pari vuotta aikaa (Marine Le Pen presidentiksi 2017 tarkoittanee Ranska-Saksan kriittisen sauman repeämistä). Ehkä ei sitäkään. "Tervemenoa!", sanon, kun sain elää tuon 1970-luvun todellisen EY-huuman keskellä teininä ja varhaisaikuisena. Nykyisestä virkamieshimmelistä en keksi enää kerta kaikkiaan mitään hyvää sanottavaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

1) "Kun läntisen Euroopan johtajat kokoontuivat Haagiin 1948 aloittaakseen Euroopan unionin rakentamisen, Winston Churchill muistutti heille, että ”Euroopan voi yhdentää vain sen asukkaiden valtaenemmistön sydämessään tuntema toive ja heidän selkeästi ja voimallisesti ilmaisemansa tahto”.

2) ”Emme ole yhdentämässä valtioita, vaan kansoja”. Jean Monnet kiteytti yhdentymisen perustavoitteen tuohon lauseeseen."
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4178...
---
Alunperin oli tarkoitus siis yhdentää eli lähentää toisiinsa Euroopan kansoja. Nyt on jo pitkään tuntunut siltä, että Euroopan yhdentymisellä tarkoitetaankin valtioiden yhdistämistä puoliväkisin.
Euroideologia korvasi demokratiaan nojaavan Eurooppa-aatteen?

Jotain meni vikaan jossain vaiheessa? Missä on se "valtaenemmistön sydämessään tuntema toive ja heidän selkeästi ja voimallisesti ilmaisemansa tahto"?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ehkäpä rahan enemmistö ja valta? Globaali talous, jatkuva kasvu tai markkinaliberalismi?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

EUn iea on toki vanhempi kuin tuo 1948. Alkuperäisen suunnitelman kasasivat R. Schumanin ja A. Speerin johdolla kolmannen valtakunnan taloushallinto. Tavoitteena oli Neues Europa, Neuropa, kuten se sitten "tuttavalliesti" lyhennettiin. Tavoitteena oli luodan Saksan ja Ranskan johtama teollis-taloudellinen suunnitelmatalous kilpailemaan USAn "plutokratian" kanssa. Idea oli kehittää Euroopan taloutta vapaan työvoiman, tavaran ja pääomien liikkumisen pohjalta, jakaen suunnitelmallisesti johdettuna tuotanto kunkin alueen "historiallisten kykyjen ja edellytysten" mukaisesti. Malli "työnjakoon" tuli keskiajan lopun katolisesta Euroopasta.

Tätä suunnitelmaa Saksa ja Ranska nyt yhdessä toteuttavat. Tai yrittävät, siis, toteuttaa. Se, että kyse ei ole "vapaista markkinoista" vaan nimenomaan Saksan ja Ranskan suurteollisuuden eduista, näkyy suhtautumisessa 50 % "velkaantumisrajaan": Kun Suomi ylitti rajan, jouduimme "tarkkailuun". Saksa (80 %) ja Ranska (90 %) ovat ylittäneet tuon 50 % rajan jo aikoja sitten, eikä kukaan ole uskaltanut edes ehdottaa mitään "tarkkailua".

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kommentin ydin eli keskiosa pitää kyllä paikkansa. Lopusta todettakoon, että se raja on 60%. Alusta sen verran, että lähimmäksi nykyistä EU:n ideaa sodan aikana pääsi kuitenkin Jean Monnet, joka piti vuoden 1943 puheensa Tangerissa. Euroopan mantereella Berliini ja Vichy eivät olisi sitä sallineet.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kyllä Ranska ja Saksa ovat muuten olleet samanlaisessa "tarkkailussa". Sikäläiset hallitusherrat eivät vain ole pitäneet asiasta samaa sadomasokistista meteliä kuin täkäläiset. "Tarkkailu" on aika konservatiivinen operaatio, käyttääkseni kirurgian termiä.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #37

Mielenkiintoista. On näköjään päässyt "luiskahtamaan". Muuttaa tilannetta. En löytänyt verkosta Kuukkelilla tietoa asiasta. Olisiko sinulla linkki johonkin viralliseen sivustoon asiasta (tai epäviralliseen, jos ei muuta)?

Kiitos jo etukäteen.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #39

Hankala niitä virallisia linkkejä on löytää, vaikka kyllä niitä tietysti jossakin vuosien takaisilla EU:n sivuilla on. Epävirallisia löytyisi varmaan helpommin, jos jaksaisi selata euobserver.comia taaksepäin. Tuossa puolitoista kuukautta sitten IMF ilmaisi käsityksensä näistä hölmöistä rajoista:

https://euobserver.com/news/128898

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minkähän takia minä luin tämän vasta nyt? Joka tapauksessa, kiitos kun kirjoitit sen.

Minä olen huomannut pitäväin Tsipraksesta ja Varoufakisista ja odotukseni kohdistuvat heihin. Olo on vähän kuin silloin kakarana kun katseli McGyveriä telkkarista.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Tässä olisi loppukaneetti - se unelman kuoppaus - Saramon blogiin, suoraan Suomen ex-ulkoministeriltä lähes kolmen vuoden takaa, pian sen jälkeen six-pack sitoi Suomen mukaan Kreikka 2:een ja EVM:iin:
http://www.talouselama.fi/uutiset/erkki+tuomioja+s...

Sama Tuomioja kirjasi eriävän mielipiteensä v. 2014 EU:n Venäjä-pakotteista, vastoin Suomen hallituksen kantaa.
Kyllä niitä unelmia jo six-packin aikana haudattiin, joko tahattomasti tai harkitusti.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Kappaleen suomentanut kari tapio haaveili että olisi saatu edes yhdistettyä sodanruntelemat lapset suomenmaan kautta suon, kuokan ja jussin.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

"2008 Yhdysvaltain pankkikriisi paljasti rakenteelliset ongelmat Euroopassa. Irlanti, Latvia, Islanti, Espanja, Portugali, Kypros ja Kreikka ajautuivat pankkikriisiin. Etenkin neljä ensiksi mainittua valtiota olivat lähes velattomia ennen kriisiä, mutta pankkien romahtaminen räjäytti julkisen velan taivaisiin."

Liki velattomia.... ?

Kriisimaiden mm. Kreikan, Espanjan ja Irlannin ongelmatalouksia yhdistävä yhteinen piirre on, että EMU:n jäseninä näiden maiden julkiset menot paisuivat yli kaksinkertaisiksi vain muutamassa vuodessa ja yli näiden talouksien oman reaalisen kantokyvyn.

Suomessa syyllistyttiin samoin julkisten menojen paisuttamiseen, mutta Suomen julkiset menot kasvoivat " vain " 75 " %. Tämäkin on silti kolminkertainen lukema Saksaan verraten.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Jatkuvaa mantraa "julkisen talouden paisumisesta" olen ihmetellyt aiemminkin. Voisitko selittää:

Kansalainen on sairas. Hän tarvitsee lääkärinhoitoa.

Miksi VEROILLA maksettu hoito on ongelma, mutta VISALLA maksettu hoito ei? Maksajina ovatkuitenkin aivan samat ihmiset, kansalaiset. Ainoa ero on, että VEROILLA maksettuna hoito on halvempaa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Veroilla tuotetuista palveluista hyötyy eniten verojamaksavien lisäksi vähemmän veroja maksavat ja vähäosaiset kuten lapset, työttömät, sairaat ja vanhukset. Tämä asia tuntuu vaivaavan niitä jotka oasllistuvat verotukseen ja niitä jotka hakevat tuloilleen jatkuvaa kasvua. Veroja on alettu pitämään myös rangaistuksena työnteosta (ennen se oli velvollisuus ja tapa osallistua yhteisiin kuluihin ja vähäosaisten huolenpitoon), mikä näkyy mm jatkuvana mantrana joko laskea pääomaverotusta alemmaksi tai jopa parhaimmillaan vaatia sen poistamista ja tuloverojen tasaamista kaikille samaan prosenttiin (tässä monesti vedotaan arvonlisäveron hyvyyteen ja miten se ei rankaise tai verota ketään. Olisiko niissä syy miksi verorahoitusta pidetään ongelmana. Itse sanoisin että kyseessä on vain itsekästä, sokeaa ja ahnetta napinaa.

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Kommenttisi osoittaa, että propaganda on lyönyt hyvin läpi. Oikeasti Kreikkaa lukuunottamatta kriisimaiden julkiset taloudet eivät olleet ylivelkaantuneita, vaan julkinen velka oli kriisin seuraus, ei syy.

Faktaa:

Irlannin julkinen velka ennen kriisiä 23 % /bkt
Latvian julkinen velka ennen kriisiä 9 % /bkt
Islannin julkinen velka ennen kriisiä 26 % /bkt
Espanjan julkinen velka ennen kriisiä 37 % /bkt

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

"Kannatin myös yhteistä rahaa."

"Talouspolitiikasta en kovin paljon ymmärtänyt"

Tähän tämän päivän ongelmat kiteytettiin oikein mainiosti. Juuri teidänkaltaisten asioista ymmärtämättömien kuvitelmien vuoksi ollaan kusessa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Henri myllyrinne, syyllistäminen ei auta ketään se tekee vain sinusta epäuskottavan koulukiusaajan. On hyvä asia että Jussi saramon kaltaiset uskaltavat myöntää virheensä ja ryhtyä korjaamaan erheitään, ei siinä ole hävettävää.

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

15-vuotiaana en toki ymmärtänyt talouspolitiikasta keskimääräistä toimittajaa tai rivikansanedustajaa enempää, mutta en toisaalta tietääkseni omannut sellaista valtaakaan, että voisin olla nykytilanteeseen syyllinen.

Euron ongelmiin havahduin kunnolla vasta kymmenisen vuotta sitten. Ehkä sitten naivia, mutta kuvittelin silti aivan viime kuukausiin asti, että EU:n poliittinen koneisto korjaa lopulta virheet.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kun minä olin 15-vuotias, Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa oli sotilasdiktatuuri. Venäläisillä, virolaisilla, latvialaisilla, liettualaisilla, puolalaisilla, valkovenäläisillä, ukrainalaisilla, tshekeillä, slovakeilla, unkarilaisilla, romanialaisilla, bulgaareilla, albaaneilla, serbeillä, kroaateilla, sloveeneilla, moldovalaisilla, bosnialaisilla ja eräillä muillakaan ei ollut juuri minkäänlaista liikkumisen ja sanomisen vapautta.

Siinä mielessä hätä ei ole nykyisen näköinen, vaikka eihän tämä nyt mukavakaan tilanne ole. En nyt kuitenkaan unelmaa kuolleeksi julistaisi.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #44

Kun minä olin viisitoista (tästä on jo huikeat neljä vuotta), niin opettaja lohdutteli ettei 2007 alkanut pankkikriisi tulisi koskaan suomeen, eikä se horjuttaisi yhtään euromaata siitä kiittäminen valuuttapolitiikkaa. Vaan kuikaskävi, kriisi on kaataa koko valuutta ja talousunionin sekä on saattanut kreikan, porttugalin ja Suomen tappolistalle. Eniten mieleen kuitenkin jäivät keskustelut suvivirrestä ja suomen jääkiekko voitosta.

Toimituksen poiminnat