Jussi Saramo 2 % ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta. Me muut tarvitsemme Vasemmistoa.

Immonen ja Soini - puhukaa asioista suoraan ja rehellisesti

Suomi on kohissut monta päivää perussuomalaisten Olli Immosen facebook-päivityksestä. Englanniksi kirjoitetussa viestissä ei ollut varsinaisesti uutta, ympäripyöreää monikulttuurisuuden vastustusta ovat perussuomalaiset harjoittaneet ennenkin.

 

Kohun taustalla lienee Immosen asema kansanedustajana, aatetoveri Breivikin tekojen vuosipäivän läheisyys ja tekstin mahtipontisuus. En usko että moni pelkää vartijan työstä sairaseläkkeelle päätyneen ja armeijan keskeyttäneen Immosen itse alkavan väkivaltaiseksi katutappelijaksi. Mutta usein löytyy joku elämäänsä sisältöä hakeva reppana, joka päätyy hirvittäviin tekoihin nettikirjoitusten innoittamana. Esimakua on jo saatu uusnatsiryhmien katupartioinnin ja poliittisten iskujen muodossa. Puhumattakaan maahanmuuttajien jatkuvasti arjessaan kohtaamista uhka- ja väkivaltatilanteista, joista muutamaa olen itsekin joutunut ohikulkijana todistamaan.

 

Perussuomalaiset ovat vastanneet kohuun uhriutumalla, kuten niin usein ennenkin. He vetoavat sananvapauteen, monikulttuurisuuttakin on saatava vastustaa. Ongelmana vain on, että kun retoriikka on ylätasolla ja lähes identtistä Breivikin harjoittamaan, ei kukaan tiedä mikä on se monikulttuurisuus jota vastustetaan, eikä keinoja, joilla siihen pyritään.

 

Kirjaimellisesti otettuna monikulttuurisuuden vastakohta, monokulttuurisuus, on jotain mitä juuri kukaan ei oikeasti kannata. Olisi totaalista fasismia jos Suomen rajojen sisällä kaikkien olisi noudatettava yhtä ainoaa kulttuuria. Mikä se edes olisi? Olisiko se vaikka Soinin katolisuutta tai Niikon herätysliikettä? Perustuisiko päihdekulttuuri Halmeen amfetamiiniin vai Hakkaraisen absolutismiin? Nyt jo radiosta tulee aivan liikaa Mambaa, pitäisikö jatkossa tyytyä siihen vai Goatmooniin?

 

Monille kyse onkin oikeasti Afrikasta tai Lähi-idästä lähteneiden pakolaisten vihaamisesta. Mutta vihan ja vieraspelon sateenvarjon alle mahtuu paljon muutakin. Tapaamieni ihmisten ja nettikirjoitusten perusteella siellä ovat ainakin ruotsinkieliset, venäläiset, juutalaiset, seksuaalivähemmistöt, vasemmistolaiset, vihreät ja jopa naiset, jotka ovat enemmistö kansasta.

 

Valitettavasti keskustelu on ollut varjonyrkkeilyä, kun perussuomalaisten on annettu luoda termille oma vaihteleva sisältö. Hallituspuolue ei voi julkisesti sanoa, että tavoitteena on kasvattaa vihaa yhteiskunnassa erilaisuutta kohtaan. Eilisessä A-studiossa perussuomalaiset saivat keskenään avata tilannetta, mutta käteen jäi lähinnä se, että keskeisenä ongelmana ovat naisten erilliset vuorot uimahalleissa.

 

Perussuomalaisten äärioikeistosiiven ideologinen johtaja Jussi Halla-aho tekikin palveluksen kaikille avaamalla asiaa Ylen ykkösaamussa, jossa hän myönsi ääneen, etteivät he oikeastaan vastusta monikulttuurisuutta. Halla-aho myönsi, että Suomessa on aina ollut ”erilaisia kulttuurisia, kielellisiä ja etnisiä ryhmiä.”

 

Halla-aho sanoo heidän vastustavan sellaista ideologiaa, jossa monikulttuurisuutta pyritään lisäämään tuomalla maahanmuuttajia eksoottisista kolmannen maailman maista. He eivät siis vastusta monikulttuurisuutta, vaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden ottamista.

 

Epäselväksi yhä jää, miksi asioista ei uskalleta puhua suoraan. Miksi Soini ei vieläkään suostu ottamaan kantaa varsinaisiin asioihin? Ehkäpä siksi, että mikäli sanottaisiin ongelman olevan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ottaminen, tulisi näkyviin ristiriita, jossa Suomi ottaa perussuomalaisten noustua hallitukseen vastaan enemmän apua tarvitsevia kuin koskaan ennen.

 

Pakolaiskiintiöitä ja turvapaikkojen myöntämistä ei nimittäin oikeasti perustella monikulttuurisuudella, vaan hädässä olevien ihmisten auttamisella. Jos perussuomalaiset olisivat rehellisiä, sanoisivat he vastustavansa hädänalaisten auttamista. Sitä voisi vastustaa ilman vihanlietsontaakin. Suomen kansan suuri enemmistö kuitenkin on auttamisesta eri mieltä perussuomalaisten kanssa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Kari Ahveninen

Ja juuri kun luulin että Jussi kerrankin on järkevä eikä tee huonoa politiikkaa breivikeillä ja muilla latteuksilla. Mutta ei, ei voi vassari vastustaa kiusausta käydä lyömässä löylyä...

Kun nyt kerran esität että breivik on Immosen aatetoveri ja muutenkin toimissaan noudattaa breivikin tekemisiä, niin olisiko laittaa siihen vaikka ihan pienenpieni linkki? Siis sellainen joka todistaa asian, ei sellaista jonka joku demari tai vassari tai vihreä tms. on kirjoittanut omana arvelunaan?

Että minua sitten riepoo tällainen vihjaileminen. Härkönenkin taas heti hiljeni, kun vaadittiin todisteita hänen totena esittämille väitteilleen.

Uskoisin että politiikkaa voidaan tehdä myös vääristelemättä, valehtelematta ja harhaanjohtamatta, vai onko se täysin mahdotonta?

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Sitä minäkin peräänkuulutan. Nyt pitää lopettaa harhaanjohtaminen "monikulttuurisuudella" ja puhua asioista. Jos näin ei tehdä, emme me sivustakatsojat voi tietää mikä ero on Breivikin ja Immosen viestillä, kun itse teksti on lähes identtistä.

Kari Ahveninen

Kyllähän käsitteet tulisi olla selkeitä, mutta esmes vihreät ja vasemmisto hämmentävät niitä parhaansa mukaan.
Monikulttuurisuus ei ole vastustettavaa, kun kyse on erilaisten ryhmien ja uskontojen rinnakkain elämisestä, tasa-arvoisina ja -vertaisina.
Monikulttuurisuuden ideologia, siten kun sitä toteutetaan nyt Suomessa, eli eriarvoistamalla ihmisiä uskonnon, ihmisryhmän, kansalaisuuden jne. perusteella on tuomittavaa.

Hyvä esimerkki siitä miten huonosti monikulttuurisen kansakunnan voi käydä, on entinen Jugoslavia. Niin kauan kuin se oli Titon ja sosialismin rautanyrkin pidossa, se pysyi kasassa. Mutta edes 70 vuotta eli pari sukupolvea ei riittänyt sille että multikulttuurisessa yhteiskunnassa olisi pystytty elämään rauhassa.
En sitten tiedä olisiko esmes tuplamäärä aikaa voinut sen tehdä? Mutta jälki oli rumaa, kun kulttuurilliset erot repesivät takaisin, ja vanhat kaunat kaivettiin esiin. Etniset puhdistukset olivat arkipäivää, joka puolella eikä yksikään taho ollut syytön.

Tuollainen siis on pahin skenaario siitä jos monikulttuurisuutta ei toteuteta oikein, ja sitä se ei ole silloin jos ihmisryhmiä arvotetaan eri tavoilla ideologian mukaisesti.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Saramo, nyt kun olet poistanut bannauksesi, niin kerro minulle yksi rehellinen poliitikko.

Löytyykö edes yksi kuten Sodomasta ja Gomorrasta, jos Raamattuun on uskottava?

Mika Selin

Kaikki viimeaikaiset gallupit ovat kyllä kertoneet että suurin osa kansasta haluaisi humanitäärisen maahanmuuton vähenevän.

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Onko linkkiä tällaiseen gallupiin?

Kari Ahveninen

http://www.hs.fi/politiikka/a1305720868870

Tuossa esimerkiksi yksi. Kummallisesti ne tulokset kyllä tuppaavat katoamaan, kun tulos ei ole ollut toivottu...

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo Vastaus kommenttiin #5

Linkkaamassasi kyselyssä 52 % rajoittaisi työttömyyden takia maahanmuuttoa, 44 % ei rajoittaisi (nykyään sitä rajoitetaan melko tiukasti ja myös työttömyyden takia tarveharkinnalla).

Kuitenkin 57 % on sitä mieltä että Suomeen pitäisi voida tulla melko vapaasti. 41 % on sitä mieltä ettei pitäisi.

44 % oli sitä mieltä että maahanmuuttoa ei pidä yleisesti lisätä ja 43 % taas halusi lisätä. Tilastollisesti ero ei ole merkitsevä. Oikeastaan se on sitä lähinnä keskimmäisessä kysymyksessä.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #17

No, pikaisella haulla se oli ainoa galluptulos joka löytyi. Mielenkiintoista... kun niitä tuntuu tehdyn tuhkatiheään, niin omalaatuista että vain yksi tulos löytyi?

Eikä sekään ollut maahanmuutolle kovinkaan suosiollinen, vaikkei siinä eroteltukaan mitenkään humanitaarista ja työperäistä maahanmuuttoa.
Tiedät itse erinomaisen hyvin, että kysymyksenasettelulla on merkitystä vastausten kannalta, joten hyysärin tekemän tutkimuksen todellisuusarvo ei ole kovin korkea, varsinkin kun hyysärin agenda tunnetaan.

Mitä tarkoittaa että "Suomeen pitäisi voida tulla melko vapaasti"? Maahanmuuttajana, turistina, sijoittajana? Vai millä tavoin pitäisi voida tulla vapaasti?
Tuleehan Suomeen kerjäläisiäkin melko vapaasti, samoin taskuvarkaita ja murtomiehiä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Aatetoverisi Anna Kontula sentään sanoi viisaasti, että on tyhmää muiden puolueiden pisteiden keruu tällä asialla, mutta sinulta en kyllä muuta odottanutkaan. Immosen puhe oli tyhmä ja tarkoitushakuinen sitä ei varmaan kukaan kiistä.

Ärsyttää vain juurikin nämä jäkiviisaat, jotka kuola valuen vetävät Breivikin kehiin. Säälittävää, eikä lainkaan sopivaa politiikolle, tai no eipä nyt olekaan oikeasta politiikosta kyse.

Arvostele oikein, äläkä vedä näitä tyhmiä Breivikejä mukaan.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Heh, eikö Saramo tiedä että huonoina (esim. lama-aikoina) aikoina mielipiteet tuppaavat olla vähän "omia" enemmän suosivia... eivät ne perussuomalaisten suosiolukemat mistään tyhjästä tulleet, vaan hyvin ovat pohjustaneet suosionsa. Vähän opportunismia ja populismia, mutta sillä pääsee valtaan kuten usein ennenkin eikä se ole muillakaan puolueilla mikään tabu.

Kokonaan eriasia on sitten ovatko perussuomalaiset pystyneet auttamaan äänestäjiään tai Suomea ylipäätänsä.....

Normielämästä tulee toteamus/fakta että ensin autetaan itseä ja läheisimpiä ja sen jälkeen muita (ellei voi auttaa edes itseä ei useinkaan voi auttaa muita). Näin se vain menee biologian, psygologian ja vaikka minkä tieteen mukaan... voi oppia myös elämästä tuon. Sitä en sano etteikö muita voi sen jälkeen auttaa (tai parhaimmassa tapauksessa samaan aikaankin kun itsellä menee huonosti).

Ja vielä yksi myytinmurtaminen. Ei kansa aidosti useinkaan tiedä omaa etuaan (Soini saa sanoa suosiota lisätäkseen "kyllä kansa tietää"). Tsyriza sählää Kreikassa oman kansansa mielestä hienosti, Putin on oman kansansa mielestä oikeassa, Berlusconi oli useimmiten oman kansansa mielestä oikeassa, Stalin oli kansansa mielestä oikeassa (tai meni leirlle ja uskoi tai kuoli)..... Kansa voi olla väärässäkin, mutta niillä mennään mitä on sillä hetkellä. Toki jos vastakkaiset mielipiteet kielletään, niin ollaan matkalla diktatuuriin.
**************************************************************

"Suomen kansan suuri enemmistö kuitenkin on auttamisesta eri mieltä perussuomalaisten kanssa."

En ole aivan varma tuostakaan. Toki moni haluaa auttaa, mutta se on eri asia millä tavoin haluaa auttaa. Yhtä hyvin voisi sanoa että:

"Suomen kansan suuri enemmistö kuitenkin on eri mieltä Vasemmistoliiton kanssa"

Ja se olisi ihan tosi asia sekin.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

" Ongelmana vain on, että kun retoriikka on ylätasolla ja lähes identtistä Breivikin harjoittamaan "

Itse kiinnitin huomion retoriikan vasemmistolaisuuteen. Toverehin viittaaminen ja taistelusta vouhkaaminen on puhdasta vasemmistolaista agiteeraamista. En tiedä mistä Breivik on propagandansa kopioinut, mutta Immosen veikkaisin kopsanneen terminsä vassareiden vappupuheista. Ja aivan varmasti täysin tietoisesti osoittaakseen kannattajilleen vasemmiston sortuvan kaksoisstandardien viljelyyn asiassa.

Jaakko Häkkinen

Hyvä pointti. Minä taas näen Immosen paatoksessa selviä yhteyksiä Braveheart-elokuvan taistelupuheeseen. Mutta jos ihmisellä on natsinväriset linssit silmillään, kaikki näyttävät natseilta...

Jaakko Häkkinen

Se, että Immonen taistelee monikulttuurisuusaatetta vastaan, ei suinkaan tarkoita, että hän haaveilisi Suomen monokulttuuristamisesta. Kärjistäjien ja väärinkäsittäjien tulkinta Immosen sanomisista vain on levinnyt, koska heillä on vaikutusvaltaa.
http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199007-ohipu...

Niko Sillanpää

Kyllä, Euroopassa voitaisiin laajemminkin ottaa julkisessa keskustelussa kissa pöydälle ja todeta, että olennaisesti kyse on kehitysmaiden köyhyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien pitämisessä poissa Euroopasta.

Käyttäjän JukkaLaitinen kuva
Jukka Laitinen

Ehkä olisi syytä selvittää riittävän eksaktisti, mitä asioita kuuluu monikulttuurisuuteen ja mitä taas ei. Minulle eniten moni kulttuurisuus on näkynyt haluna kieltää jounäytelmät ja suvivirren laulu kouluissa. Sekä positiivisena syrjintänä.

Siis avoimesti ilman ENNAKKOSENSUURIA, joka tuntuu kuuluvan suvaitsevaisimpina itseää pitäviä blogistejakin miellyttävän.

Petteri Hiienkoski

Politiikan äärilaidoilla noudatetaan tunnetusti laiskasti maantapaa, jolla poliittisessa johdossa on enemmän sääntö kuin poikkeus: pidetään niitä jäitä siellä hatussa. http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Toimituksen poiminnat