*

Jussi Saramo 2 % ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta. Me muut tarvitsemme Vasemmistoa.

Protestista pannukakuksi

  • Työttömän perusturvaa nostettiin 2011-2014
    Työttömän perusturvaa nostettiin 2011-2014

Eduskunnan ollessa lomalla perussuomalaiset keräävät puoluekokouksellaan poikkeuksellisen ison huomion. Syytä onkin. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini hehkutti tänään, että perussuomalaiset ovat suomalaisen politiikan suurin menestystarina.

Kannatuksen kannalta Soini on lähellä totuutta. Vain kerran on nähty suurempi nousu suomalaisessa politiikassa, kun sodan jälkeen perustettu SKDL nousi muutamassa vuodessa Suomen suurimmaksi puolueeksi.

SKDL muutti koko suomalaisen politiikan ja Suomesta tuli pohjoismainen hyvinvointivaltio. Perussuomalaiset ovat tähän mennessä muuttaneet yhteiskunnallista keskustelua vanhoillisemmaksi ja maahanmuuttajavihamieliseksi. Poliittisia saavutuksia ei vielä ole, mutta hallitusohjelma kertoo mitä puolue tekee saamillaan yli 500 000 äänellä ja asemalla toisiksi suurimpana puolueena.

Ei liene reilua verrata perussuomalaisia SKDL:ään, koska aika on toisenlainen. Koska olin mukana hallitusneuvotteluissa 2011 ja tehnyt useita koosteita sen päätöksistä, vertaan perussuomalaisten saavutuksia 2015 Vasemmistoliiton saavutuksiin 2011.

 

TÄRKEIN TAVOITE

Vasemmistoliitto ilmoitti 2011, ettei se osallistu hallitukseen, joka jatkaa tuloerojen kasvattamista. Vasemmisto vaati pääomatuloverojen korotusta, sosiaaliturvan parantamista ja pienituloisten verojen keventämistä. Nämä kaikki toteutettiin ja tuloerot sekä köyhyys vähenivät politiikan seurauksena.

Perussuomalaiset ilmoitti 2015, että kaikesta muusta voidaan neuvotella, mutta Kreikalle ei anneta uutta tukipakettia. Hallituksen ensimmäinen iso päätös oli Kreikan kolmannen tukipaketin hyväksyminen.

 

MERKITTÄVÄT SAAVUTUKSET

Vasemmisto sai läpi 600 miljoonan veronalennukset pienituloisille ja miljardin veronkiristykset suurituloisille. Sosiaaliturvan parannuksiin käytettiin 400 miljoonaa. Harmaan talouden vastaisilla toimilla kerättiin miljardi aiempaa enemmän veroja. Nato-jäsenyyden valmistelu estettiin, valtionyhtiöiden johtajien palkkioihin tuli ylärajat ja kriisimaiden tukijärjestelyjä ei tehty ilman pankkien ja muiden yksityisten luotottajien sijoittajavastuuta.

Perussuomalaiset sai läpi uusien autojen ostajille 200 miljoonan alennuksen. Tätä kompensoidaan korottamalla vuosittaista autoveroa 100 miljoonalla. Kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan 300 miljoonaa.

 

MERKITTÄVÄT TAPPIOT

Vasemmistoliitto vastusti suuria alennuksia yritysten voitoista maksettuihin veroihin. Lopulta yhteisöveroa alennettiin yhteensä 700 miljoonaa enemmän kuin osinkoveroa kiristettiin. Kuntien valtionosuuksista leikattiin yhteensä 500 miljoonaa. Koulutuksesta leikattiin yhteensä 400 miljoonaa.

Perussuomalaiset vastusti turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ottamista. Jatkossa heitä tullaan ottamaan enemmän kuin koskaan ennen. Eurooppa-politiikassa perussuomalaiset antautuivat.

 

Näyttää siis siltä, että Vasemmistoliitto sai reilulla 8 prosentilla paljon enemmän aikaan kuin perussuomalaiset 19 prosentilla. Mutta ehkä menestys tarkoittaa Soinille jotain muuta kuin maailman ja Suomen muuttamista?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Lisätäänpä tähän vielä huomio, että sen kummemmin persut kuin vasemmistokaan ei ole hallituksessa yksin - omia tavoitteita voi tukea joku muukin ja lopulta kaikki on kiinni neuvotteluosaamisesta ja kompromisseista.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

SKDL sai kieltämättä paljon hyvääkin aikaan,mutta mahtivuosina maahanmuutto suuntautui Suomesta Ruotsiin yhtään pakolaista ei tullut Suomeen Kännön vastatessa maahanmuutosta.
Jää arvausten varaan olisiko SKDL suhtautunut maahanmuuttoon siten kuin vasemmistoliitto nyt suhtautuu, miten itse Saramo arveleisit.

Käyttäjän Taukovihko kuva
Timo Kilpiäinen

Täytyy kommentoida sen verran, että vaikken PS:n kanssa monesta asiasta samaa mieltä olekaan, niin tuossa tappioasiassa vasemmisto joutui aika paljon enemmän myrkkyä syömään kuin PS on toistaiseksi omissaan joutunut.

Toki matka on vielä pitkä nykyisellä hallituksella. Halusin kovasti antaa erityisesti Lindströmille ja Niinistölle mahdollisuudet osoittaa osaamista, mutta heikkoa on ollut. Tänään Niinistö puolihuolimattomasti puoluekokoushaastattelussa totesi, että onneksi jokainen suomalainen mies ja poika joutuu käymään armeijan.

Kommenttien uhriutumista ja "harmittaa varmaan Saramoa, kun ootte niin pieniä" -kirjoituksia odotellen.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Missä teidän vallankumous viipyy?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Etkö ole kuullut, että vasemmistoliittokin hokee kasvua ja kilpailukykyä eli kannattaa kapitalistista markkinataloutta. Mistään vallankumouksesta ei ole puhettakaan.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Maahanmuuttovihamielisyyttä ei ole torjua ulkopuolisia pummeja silloin kun valtio velkarahalla elättää kantaväestöään, työttömiään, asunnottomiaan.
Vietetäänkö taas kohta ulkonuotiolla asunnottomien jokavuotista asunnottomien yötä. Arvokas tapahtuma. Presidenttikin joskus nuotiolla vieraillut.
Perussuomalaisille onnea,20v, ovat hyvä lisä politiikassa kuten LIDL kaupankäynnissä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllähän aina yksi rikka rokassa menee.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Muitaako Saramo, kun SKDL:n vallassaolon vuosina karkoitettiin maasta Ruotsin kansalainen Iisakson Kolarin kunnan sosiaalisihteeri ja ministeri Anna-Liisa Tiekson aviomies vaikka ainoa rikos oli se, että hänet oli ulkomaalaisena valittu kunnalliseen virkaan.

Nyt karkoituspäätökset ovat paljon tiukemmassa ulkomaalaisillekin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Hieno saavutus, mutta vasemmiston kannatuksen perusteella, eipä paljon ihmisiä tunnu kiinnostavan.

Kannattaisi ehkä suunnata tulevaisuuteen, mutta vasemmisto elää edelleen näemmä menneisyydessä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Perussuomalaisten poliittinen menestys, eli vaaleissa saavutettu äänimäärä, perustuu puolueen oppositioaikana harrastamasta politiikan yksinkertaistamisesta ja siihen loiittyvästä henkilökultista, jonka kohteena on Timo Soini.

Valitettavasti politiikka ei ole niin yksinkertaista kuin Soini antaa ymmärtää. Sen takia perussuomalaisten politiikalla ei ole käytännössä menestymisen mahdollisuuksia, ei vaikka persut saisivat yksinkertaisen enemmistön eduskunnassa.

Miten kauan tätä valheellista, aiis valheeseen perustuvaa puolueimagoa pystytään pitämään yllä, niin että kansalaiset uskovat sen valheen? Siitä riippuu perussuomalaisten menestyksen kesto.

Puolueen kahtiajako, vaikka se on ilmiselvä, ei varmaankaan puoluetta hajota, koska mkolemmat puolet tietävät että jos puolue hajoaa, molempien puolten taru on samalla lopussa.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

A.V;"molempien puolten taru on samalla lopussa."

Toi taitaa olla ihan yhtä hyvä veikkaus kun se, että "taru ei ole lopussa".
Itse uskon ainakin että helposti löytyy maastamme useampi satatuhatta ihmistä, jotka allekirjoittavat tämän "nuivan" puolen näkemyksen vaikkapa maahanmuuttoon liittyen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Varmaan löytyy muutama satatuhatta äänestäjää jotka haluaisivat että verot pantaisiin valtion maksettavaksi, ja muutama satatuhatta ihmistä on varmaan mitä tahansa mieltä mitä vain keksitäänkin esittää.

Populismi on sitä että käytetään hyväksi ihmisten puutteellista käsityskykyä ja puuteellista halua perehtyä kunnolla politiikan mysteereihin ja sen todellisiin mahdollisuuksiin arkipäivän todellisuudessa. Ihmisiä yllytetään ja kiihotetaan todellisuutta vastaamattomilla toivekuvilla, tai uhkakuvilla ja tällä tavalla hankitaan kannatusta asioille joilla ei todellisuudessa ole mitään mahdollisuuksia toteutua, tai jotka toteutuessaan ovat haitallisia.

Valitettavasti tällaiselle politikoinnille ei voi tehdä mitään, joten se on tässä meidän normaalissa demokratiassamme sekä haitta, että myös uhkatekijä.

No, onneksi en ole politikko, joten minua tämä koskee hyvin vähän, mutta sääliksi käy niitä jotka näissä oloissa yrittävät tehdä jotain todellista, siis jotain muuta kuin menestyä itse ja nousta mahdollisimman korkealle puolueen ja valtion hierarkiassa.

Uskon nimittäin että siellä politikkojen joukoissa on joitain tyyppejä jotka todella haluavat tehdä jotain maan hyväksi, eikä vain kammettaa itseään mahdollisimman korkealle.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #10

A.V;"Varmaan löytyy muutama satatuhatta äänestäjää.."

Lähinnä tuo nyt oli kommenttina siihen omaasi, missä epäilit PS-puolueen hajoamisen aiheuttavan molempien lerin kuihtumisen. Uskallan siis itse olla eri mieltä asiasta, mutta epäilen myös sitä että kumpikaan meistä ei pääse todistamaan mielipiteensä oikeutta. PS-puolue ei ole ainakaan tuon puoluekokouksen perusteella hajoamassa, mutta tulevat äänestyksethän tuon näyttää.

"joitain tyyppejä jotka todella haluavat tehdä jotain maan hyväksi, eikä vain kammettaa itseään mahdollisimman korkealle."

Tähän mennessä aika vähän ollut tuollaisia henkilöitä esillä..kamalimpana esimerkkinä nyt ehkä Kokoomus ja sen ex-puheenjohtaja.

Mitä sitten tulee esim. Soinin ministeriyteen ja PS-puolueen hallitukseen menoon, niin vaikka monen mielestä "väärin tehty", niin näiden samojen mielestä ko puolue ei voi oikein ikinä tehdäkään..tuskin edes silloin jos lopettaisi koko toimintansa..silloinkin se vissiin laitettaisiin "vastuun pakoiluksi", tjms.

Itse sitä mieltä että ulkoministerin pestissä mitään vikaa ole ja ymmärrän hyvin jos joku sellaisen itselleen haluaa. Pääsee matkustelemaan ja historian kirjoihin..harva meistä siihen kykenee.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #15

"Lähinnä tuo nyt oli kommenttina siihen omaasi, missä epäilit PS-puolueen hajoamisen aiheuttavan molempien lerin kuihtumisen. Uskallan siis itse olla eri mieltä asiasta, mutta epäilen myös sitä että kumpikaan meistä ei pääse todistamaan mielipiteensä oikeutta. "

Pidän tavastasi kommentoida, rauhallisesti ja järkevästi, ilman tunteen paloa ja liioittelua.

Toki olet oikeassa siinä että tuskimpa saamme kumpikaan todoisteita kummankaan oikeassa olosta. Persut voi hajota, mutta syy voi olla ihan toinen ja se voi pysyä pystyssä jollakin tapaa puolueen hajoamisesta huolimatta.

Olen kuitenkin selkeästi edelleen sitä mieltä että kahtiajako on syvä ja osapuolia liittää toisiinsa vain käytännön näkökohdat, kuten äänien kaksinkertaistuminen ja vaikutusvallan kasvu. Voisiko pesuista sitten tulla kaksi pienempää puoluetta joiden vaikutusvaltakin puolittuisi. Epäilen ettei kannattajien kantti kestäisi, mutta enpähän tiedä.

"PS-puolue ei ole ainakaan tuon puoluekokouksen perusteella hajoamassa, mutta tulevat äänestyksethän tuon näyttää."

Kukaan ei ole sekoillut vielä tarpeeksi. Puolueessa painettiin Immosen mölinät taitavasti villaisella, kuten aiemmatkin edustajien möläytykset.

"Itse sitä mieltä että ulkoministerin pestissä mitään vikaa ole ja ymmärrän hyvin jos joku sellaisen itselleen haluaa. Pääsee matkustelemaan ja historian kirjoihin..harva meistä siihen kykenee."

Uskon että Soini on tarpeeksi taitava politikko ulkoministeriksi, vähän kokematon ministerin tehtäviin toki, mutta politikkona varmasti taitava ja pätevä myös ulkoministeriksi. Osaa varmaan selittää Immosen puheet, sun muut persutörttöilyt ulkomaan elävillekin.

Mutta kyllä Soini voi joutua, ainakin aluksi vaikeisiin paikkoihin, joissa pitää kysyä Stubilta ja ehkä Tuomiojaltakin, että mitä pitäisi tehdä.

En minä epäile Soinin kykyä irtautua tarpeen vaatiessa niistä populistisista roskapuheista ja siitä ajattelusta millä hän on äänensä ja kannatuksensa ja oikeutuksensa hallitusvastuuseen ansainnut.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #16

Arvo, anteeksi kun puutun keskinäiseen keskusteluunne, mutta kyllä omasta mielestäni jokaisessa puolueessa on jonkinlaisia ristivetoja puolueen ohjelmasta, niin näyttää olevan myös PS:ssa. Nuo ristivedot eivät kuitenkaan ole, niin väitän, sen suurempia kuin esimerkiksi demareissa, jossa on selvästi kaksi erilaista poliittista linjaa. Toinen on Urpilaisen ajama politiikka ja toinen on "räyhälinja" Antti Rinne.

Demareiden kahdenlaiset poliittiset linjat ovat saaneet puolueen kannatuksen selvääkin selvempään laskuun. Miksihän tuo ei mielestäsi ole kiinnostavampi kuin puhumalla jatkuvasti inhokkipuolueestasi PS:sta? Toki saat kirjoittaa ihan mistä haluat, mutta pistää vain miettimään onko kirjoittaja ihan ajantasalla noissa väitteissään.

Eri puolueiden kannattajille näyttää olevan epäselvää se milloin PS-puolue ylipäätään tekee jotain oikein ja oikeassa ajassa. Muistan hyvin kun vuoden 2011 vaalien jälkeen kirjoitettiin samojen tahojen kirjoituksissa ja paheksuttiin sitä kun vastuuta hallitukseen ei otettu ja nyt se on paha kun sitä vastuuta on otettu.
Mikään ei siis ole hyväksi. Siltä se vaikuttaa kun lukee Antti Rinteen kommenttejakina. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080820148453_u...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #22

"Arvo, anteeksi kun puutun keskinäiseen keskusteluunne, mutta kyllä omasta mielestäni jokaisessa puolueessa on jonkinlaisia ristivetoja puolueen ohjelmasta, niin näyttää olevan myös PS:ssa. Nuo ristivedot eivät kuitenkaan ole, niin väitän, sen suurempia kuin esimerkiksi demareissa, jossa on selvästi kaksi erilaista poliittista linjaa. Toinen on Urpilaisen ajama politiikka ja toinen on "räyhälinja" Antti Rinne."

Sirpa, minulta ei tarvitse ainakaan anteeksi pyydellä. Olet niitä kaikkein asiallisimpia persukommentaattoreita, mistä syystä kommenttisi ovat aina jopa miellyttäviä, juuri asiallisuutensa takia.

En kyllä oikein ymmärrä tätä SDP:n väitettyä linjaeroa, vaikka en kiistä sen olemassaoloa. Oikeastaan en ymmärrä ollenkaan tätä Jutta Urpiaisen väitettyä linjaa, että mikä se on. On väitetty että se on unelmahöttöä ja vähän sellaiselta se kyllä tuntuu, kun ei siitä saa oikein selvääkään, että mikä se sitten oikein on.

Antti Rinteen linjan ymmärrän. Se linja oli palaaminen aatteen juurille ja arvostin sitä sen takia että arvelin sen palauttavan luottamusta puolueeseen ja saavan puolueen jäärät palaamaan kotiin, mutta niin ei ole käynyt ja SDP näyttää olevan entistä enemmän hukassa.

Itse toivoisin että SDP palaisi Paavo Lipposen aikaan, vaikka en kaikessa Lipposen kanssa samaa mieltä olekaan, mutta tajuan ettei tämä linja ole tarpeeksi populistinen.

Jokainen menestyvä puolue tarvitsee menestyäkseen ripauksen populismia, se tuo ne tarvittavat marginaaliäänet, mutta SDP:ltä näyttää se populismi nyt olevan hukassa, vaikka käytännön politiikan he osaisivatkin varmasti hoitaa.

Näkisin kuitenkin että tämä demarien linjaerimielisyys ei ole niin paljon linjaerimielisyyttä kun Urpiaisen katkeruutta siitä että hänet syrjäytti keski-ikäinen kaljuuntuva möhömahainen mies.

----------------

"Demareiden kahdenlaiset poliittiset linjat ovat saaneet puolueen kannatuksen selvääkin selvempään laskuun."

Luulen että siihen laskuun vaikuttaa se ettei SDP ole onnistunut vaikuttamaan populistisella tasolla marginaaliäänestäjiin. Soini on vienyt ne äänet.
----------------

"Miksihän tuo ei mielestäsi ole kiinnostavampi kuin puhumalla jatkuvasti inhokkipuolueestasi PS:sta?"

Tuossa on totta se että PS on todellakin inhokkipuolue, mutta se ei ole totta etteivät muut puolueet kiinnostaisi. Viimeisessä blogissanikin keskityin kokoomukseen, eikä siinä ole mitään mainintaa persuista. Muutenkin olen yrittänyt tietoisestikin keskittyä myös muihin aiheisiin, persuja unohtamatta.

Taitaa vain olla niin että kaikki blogit ja mielipiteet jotka koskettavat persuja ovat ylivoimaisen kiinnostavia muiden kuin minun mielestäni ja sen takia juuri niistä syntyy keskustelua, kun taas muista aiheista sitä syntyy vähemmän.

"Toki saat kirjoittaa ihan mistä haluat, mutta pistää vain miettimään onko kirjoittaja ihan ajantasalla noissa väitteissään."

Ajan tasalla oleminen ei taida olla mikään kriteeri kirjoittamiselle tänne. Tämähän on vähän kuin sellainen tosikoille ja veitikoille tarkoitettu kansanradio. Toisaalta pidän toimituksen linjaa ihan hyvänä, se on viihdyttävä, toisaalta tässä viihdyttävyydessä mennään joskus vähän liian pitkälle. Ellen ole ajan tasalla, muilla on mahdollisuus saattaa minut ajan tasalle. :)
--------------

"Eri puolueiden kannattajille näyttää olevan epäselvää se milloin PS-puolue ylipäätään tekee jotain oikein ja oikeassa ajassa. Muistan hyvin kun vuoden 2011 vaalien jälkeen kirjoitettiin samojen tahojen kirjoituksissa ja paheksuttiin sitä kun vastuuta hallitukseen ei otettu ja nyt se on paha kun sitä vastuuta on otettu.
Mikään ei siis ole hyväksi. Siltä se vaikuttaa kun lukee Antti Rinteen kommenttejakina."

En ole minäkään persujen tai hallituksen politiikasta mitään hyvää löytänyt, en tosin persupolitiikasta ole mitään hyvää odottanutkaan, mutta Sipilältä olen odottanut jotain. Mitään ratkaisevaa ei kyllä näytä tapahtuneen.

Kaikki hallituspuolueet näyttävät nyt keskittyneen vaalitäkyjensä lunastamiseen, persuilla se oli tuo viime hetken autoveron alennus. Kaikki muut vaalilupaukset onkin sitten syöty ja takki käännetty. En kyllä ole peräämässäkään niiiden lupausten täyttämistä. Keskustalla se oli pikaisen tunnustelun teko yhteiskuntasopimuksesta hallitusneuvottelujen yhteydessä.

Porvarihallitus on keskittynyt köyhän kyykyttämiseen, millä ei valtion ongelmia ratkota. Jos yhteiskuntasopimusta ei saada aikaan, tämäkään hallitus ei saa siis mitään aikaan. Vastuuta siirretään nyt ammattiliitoille, millä ei oikeasti pitäisi olla mitään tekemistä vastuun kantamisessa valtiontaloudesta, mutta pääsee hallitus ainakin pesemään kätensä, mikäli mitään kunnollista yhteiskuntasopimusta ei saada aikaiseksi.
-----------

Minun mielestäni politiikkaa pitäisi Suomessa kääntää samaan suuntaan millä tavalla sitä on jo käännetty naapureissamme Ruotsissa ja Saksassa, eikä olisi pahitteeksi että sitä käännettäisiin pari tuumaa pitemmälle kuin naapureissa.

Se merkitsee jatkuvan riitelyn sijasta yhteistoiminnassa talouden kuntoon laittamista. Se ei toimi niin että populistisin perustein valtaan nousseet politikot sanelevat säännöt ammattiliitoille, missä sentään on alan asiantuntemusta vähän enemmän. Se merkitsee päinvastoin sitä että sieltä ammattiliitoista otetaan kaikki mahdollinen asiantuntemus ja pannaan se käytäntöön.

Juhani Kahela Vastaus kommenttiin #10

Jokaiselle meistä, joka on joutunut elämään maahanmuuttajien luomassa ympäristössä, persut ovat ainoa tuki ja toivo. Toivottavasti luit Uudesta Suomesta mänttäläisesta kirpputoriyrittäjästä, joka laittaa kirpputoriaan kiinni. Syy maahanmuuttajat. Monikulttuurisuuden ihannuutta. Meillä on sanonta maassa maan tavalla. Maahanmuuttajilla se on maassa meidän tavalla.

Janne Kilposuo

Kerroppa Arto Missä luulet, tai oikeammin toivot, Timo Soinilla ja Jussi Halla-aholla olevan erimielisiä kantoja ?
Et taida tajuta missä mennään. Katso UKta ja Cameronin kommentteja.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kerroppa Arto Missä luulet, tai oikeammin toivot, Timo Soinilla ja Jussi Halla-aholla olevan erimielisiä kantoja ?"

En lähde yksityisiä kannanottoja nyt kaivelemaan, enkä siteeraamaan, mutta niitä seuraamalla on tullut sellainen käsitys että näkemyseroja on tämän puolueen sisällä enemmän kuin vaikkapa hallituspuolueiden välillä keskimäärin, vaikkakaan näitä erimielisyyksiä ei ymmärrettävistä syistä päästetä sanasodaksi ja niitä ei puolueen sisällä missään tapauksessa paisutella, vaan selitetään. Väitetään ettei nämä ole erimielisyyksiä, tai ettei niillä ole merkitystä.

Yksi hyvä konsti on että tivataan laillasi että missä ne erimielisyydet nyt on, näytä ne. Sitten kun ne näyttää niin taas selitetään että tämä on aivan normaalia ja että niin on muissakin puolueissa ja että puolueessa saa olla erilaisia näkemyksiä ja että niitä saa meidän puolueessa vapaasti esittää.

Kuitenkin oli selvästi nähtävissä että suhtautumisessa Immosen käyttämään retoriikkaan oli Halla-Ahon ja Soinin välillä, kuten muutenkin perussuomalaisten välillä, riippuen perussuomalaisesta, valtavia eroja. Toiset perussuomalaiset kauhistelevat sitä retoriikkaa, vaikka yrittävätkin "ymmärtää" toiset "ymmärtävät" sitä liiankin hyvin, ovat sitä mieltä että Immosen puheiden tuomitseminen on rintamakarkuruutta tai oman pesän likaamista. Tässä on valtava näkemysero.

Soini kuuluu selvästi Immosen kauhistelijoihin, mutta pyörittelee taitavasti sanoja, niin ettei suututtaisi puolueen nuivia. Halla-Aho taas pyörittelee sanoja lausunnoissaan toiseen suuntaan, ettei liikaa öäersyttäisi puolueen suvakkeja, mutta on silti selkeäsanaisemmin Immosen kannalla kuin mitä Soini on Immosta vastaan. Soini kuitenkin välttää viimeiseen asti suoraan tuomitsemasta "Immoslaisuutta" vaikka näyttää siltä että sisällä kyllä kiehuu.

"Et taida tajuta missä mennään. Katso UKta ja Cameronin kommentteja."

En tiedä tajuanko missä UK:ssa mennään, mutta minulla on selkeä käsitys omasta näkemyksestäni. Se voi olla väärä ajatus, mutta uskallan sen silti tuoda esiin.

UK:ssa on politikoilla vaikeaa, koska kansa ei tiedä missä mennään ja siellä on menossa tämä EU- kriittisyyden nousuhuuma. Populistit rynnii ja käyttävät hyväkseen tunnelmaa.

Cameron on päättänyt reagoida siihen tällä tavalla, kun ei muutakaan voi. Cameron pelaa vähän samaa peliä kuin Jutta Urpianien "takuutuksineen". Torjuakseen EU-kriittisyyden kasvua, Cameron yrittää näytellä EU- kriittistä. Se on yhtä suurta teatteria. USA yrittää antaa Cameronille taustatukea toisesta suunnasta, korostamalla jatkuvasti sitä ettei se halua että UK irrottautuisi EU:sta, mikä olisikin hölmöä jopa USA:n kannalta katsottuna.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Äänestäjä se tyhmä on, jos uskoo politikkojen puheisiin ennen vaaleja, samaa huutoa Arhinmäeltäkin tullut, ja totuus sitten paljastui hallituksessa. Eipä noissa vaalilupauksissa ole mitään katetta kellään, turhaa erotella sen perusteella puolueita.

Käyttäjän AnneSoimajrvi kuva
Anne Soimajärvi

Kiitos hyvästä vertailusta & blogista, Jussi Saramo.
Kiukutat tällä monet, mutta ehkä avaat myös jonkun silmät.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Toivotaan, että avaa monenkin silmät.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Blogistin kirjoituksesta saa sen käsityksen, että Jussi Saramo tuntee suurta nostalgiaa Kataisen hallitusta ja sen aikaansaannoksia kohtaan. Olihan hän itse peräti hallitusneuvotteluissa.

Itse asiassa vasemmistopuolueen ajautuminen Kokoomus-vetoiseen hallitukseen apupuolueeksi on surkein mahdollinen tilanne, jota ei voisi ajatellakaan todeksi sivistyneissä parlamentaarisissa demokratioissa. Äänestäjätkin ovat ymmärtäneet tilanteen aivan oikein toivottomaksi. Siitäpä syystä Vasemmistoliiton ja koko vasemmiston kannatus on tällä hetkellä kaikkien aikojen pohjamudissa.

Suomen suurin työväenpuolue Perussuomalaiset ovat nyt Keskusta-vetoisessa hallituksessa. Kyllä sielläkin joutuu tinkimään periaatteista, mutta ehkä ei sentään yhtä paljon kuin Kokoomus-vetoisessa hallituksessa yhdessä Rkp:n ja Kristillisdemokraattien kanssa olisi joutunut.

Mitä olisi siis tehtävä? Olisi lähdettävä siitä, että PS:n äänestäjäkunta on varmaankin kaikkein vähävaraisinta ja syrjäytyneintä. Olisi etsittävä noiden ihmisten etua. Se tarkoittaa ilman muuta PS:n Sdp:n ja Vasemmistoliiton yhteistyötä. Turhat kärhämät ja arvovaltariidat on unohdettava. On aloitettava vähävaraisten aseman parantaminen, tuloerojen tasoittaminen. Näihin talkoisiin ovat varmaan tulossa myös Vihreät.

Sanalla sanoen on ryhdyttävä luomaan jotain aivan uutta eli Suomen Labour- eli työn koalitiota ensi vaaleja silmällä pitäen. Näin Suomi vihdoinkin siirtyisi pohjoismaisten demokratioiden joukkoon ja blokkivaaleihin.

Tietenkin vasurit ensin vierastavat tällaista koalitiota, koska siinä PS on suurin puolue. Mutta tämäkin nöyryytys on opittava nielemään, kunnes perinteisten vasemmistopuolueiden kannatus saadaan Kokoomus-vetoisissa hallituksissa seikkailujen unohduttua taas kohoamaan kelvolliselle tasolle.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kuinka hyvään kuntoon Suomen talous jäikään hallituksen 2011-2015 toiminnan jälkeen, jossa Vasemmistoliittokin oli aktiivisesti mukana ennen populistista eroaan kauden loppumetreillä ?

Perussuomalaisten vastuu 2015 on vielä alkumetreillä ja toteutus on jopa realistinen nykyoloihin asetettuna.

Perussuomalaisten katkera kritiikki vasemmiston suunnalta johtunee siitä, että puolue on voittanut kannatuksensa juuri perinteiseltä vasemmistolta epäuskottavuus syistä.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Tsekkoslovakian tie on meidän tiemme" julisti Hertta Kuusinen, Otto-Villen tytär. Saramon näkemys, että pohjoismainen hyvinvointivaltion luominen Suomeen olisi SKDL:n ansiota on suurta historian vääristelyä. 50-luvun Suomessa käytiin armoton taistelu työväenliikkeen herruudesta joka, onneksi, päättyi demarien voitoksi ja keskeinen henkilö tämän "taistelun" voiton takana oli kovapäinen Väinö Tanner. Tanner on tänäkin päivänä punainen vaate sen ajan eläneille kommareille. Se, että Suomi suuntautui länteen, lähinnä Ruotsiin, mistä otettiin mallia hyvinvointiyhteiskunnan luomiseksi eikä kommunistien haikailemaa "itäblokin" mallia, on pitkälti juuri demarien ansiota.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kerrankin voin yhtyä Arton mielipiteisiin täysin,myös Yrjö Leinolle ja Arvo-Poika Tuomiselle kiitokset ettei vallankaappaus onnistunut maassamme.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Aimo, Olle Leinon isästään Yrjöstä kirjoittama kirja on karua luettavaa, voi vain kuvitella kuinka kovan painostuksen alla hän oli ja valitettavasti meidän suomalaisen miehen tavoin haki helpotusta pullosta. Arvostan monia suomalaisia politiikkoja, puoluetaustasta huolimatta kuten Aarne Saarista, Harri Holkeria, Johannes Virolaista ja jopa Veikko Vennamoa, joka teki valtavan työn jotta Karjalassa sodan vuoksi kotinsa menettäneet pääsivät uuteen alkuun. Jos minun olisi nimittävä itselleni poliittinen esikuva se olisi "Rafu" Paasio.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #35

Arto, milloinhan Yrjö Leinon muistelmat vapautetaan julkaisukiellosta, olen saanut ne lukea joskus 70-luvulla ?

Vallankaapaus oli suunniteltu tapahtuvaksi Yrjö Leinon ja hänen vaimonsa ollessa valtiovierailulla Neuvostoliitossa.

Kun suunnitelma ei onnistunut Leinon siitä tiedottaessa muistaakseni Arvo Poika Tuomiselle, niin tulikin avioero välittömästi.

Tilanteen kriittisyyttä kuvaa, että Parolan panssarit siirrettiin Helsinkiin,Mäntsäläänkään ei aikoinaan tarvittu panssareita.

Käyttäjän PetriLariSalo kuva
Petri Salo

En ole politiikan asiantuntija, mutta seuraan kiitollisuudella erilaisia näkökulmia ja perusteluita politiikan pelikentillä.

Yksi asiakokonaisuus, johon en ole ehken kokemattomuuttani onnistunut saamaan vastausta, miltään eduskuntapuolueiden tai etujärjestön edustajalta tulee kohteliaimmin tässä.

Miksi vuosina 2003-2007 voimaansaatettu kahden lääkärin loukku - lakipaketti sallittiin ja sallitaan? Ohi hallitusohjelman ja laillisuusvalvonnan!

Näin maallikon näkökulmasta kokonaisuus on ainakin perustuslakimme ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen.

Ja nyt nuo kahden lääkärin loukku-lakipaketin voimaansaattaneet veivaavat , ehken Suomen historian jättimäisintä, keskitettyä tuporatkaisua.

Joten mahtuisi tämän tunnustaminen ja purkaminen heidän työpöydälleen? Vai onko eduskunnalla vielä, ihan oikeasti lainsäädäntövaltaa?

Kahden lääkärin loukku - lakipaketin lähihistoria:
https://suomi2017.wordpress.com/2011/07/17/harmaa-...

Käyttäjän MauriJOHirvonen kuva
Mauri Hirvonen

Häiritsevää. Sdp:n maailmanhalauslinja.
Onko poliitikoissa luopioita? – Herätys, kansalaisten mielestä on menossa vääryyden siemenen kylvämisen 3. vaihe, muumimamman jälkeinen "vihapuhe" -teemalla tekaistu suomalaisten perusoikeuksien alasajo ja sosialisointi muukalaisille. _
Sdp:lle olisi annettava nootti, miksi tämän annetaan jatkua? Vihanlietsontaa suomalaisuutta ja suomalaisten arvostusta kohtaan. Tämä on rikollisenoloista perusihmisten syrjäyttämistä.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Saramo ilmeisesti kuvittelee etteivät kansalaiset tajua eroa vasemmistoliiton ja perussuomalaisten hallitustaipaleen pituudessa. Eikö Saramo muista, että edustamansa puolue oli hallitusvastuussa peräti kolme vuotta. Sinä aikana olisi luullut puolueen saavan aikaan hieman enemmän kuin Saramon kirjoituksesta löytyy. Perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa peräti reilut kaksi kuukautta ja Saramo on löytänyt jo siltä ajalta saavutuksia. Mitä kaikkea tulee Saramo löytämään, kun hallitusvastuuta on kertynyt saman verran kuin vasemmistoliitolla. Jään odottamaan, miten Saramo silloin kirjoittaa perussuomalaisten saavutuksista.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mitä kaikkea tulee Saramo löytämään, kun hallitusvastuuta on kertynyt saman verran kuin vasemmistoliitolla. Jään odottamaan, miten Saramo silloin kirjoittaa perussuomalaisten saavutuksista."

Todennäköisintä on ettei nykyhallitus saa mitään aikaiseksi neljässäkään vuodessa, mutta vastuu tästä saamattomuudesta saadaan kyllä vieritettyä sekä ammattiyhdistysliikkeelle että niitä tukeville oppositiuopuolueille.

Kyllä Lipposta tarvittais.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Vihavainen, mihin perustatte ennustuksenne. Odotan faktoja. Muuten arvioin ennustuksenne sarjaan, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Vihavainen, mihin perustatte ennustuksenne. Odotan faktoja. Muuten arvioin ennustuksenne sarjaan, kyllä maailmaan ääntä mahtuu."

Mihinkö perustan? Harvoin ennusteet voidaan perustaa mihinkään faktoihin, tai sitten ne eivät ole ennusteita, vaan tiedossa olevia tosiasioita, kuten että kesän jälkeen tulee talvi ja talven jälkeen kesä.

Ennusteeni, joka on eräänlainen veikkaus, perustuu siihen ettei tämä hallitus mitenkään erikoinen ole ja sitä sitoo ja rajoittaa samat realiteetit jotka ovat sitoneet ja rajoittaneet edellisiä hallituksia.

Mitään ei saada aikaiseksi koska, vaikka toteutettaisiin vaalilupaukset, ne toimet eivät ole riittäviä. Tehokkaisiin toimiin puolestaan hallituksella ei ole kansan tukea, eikä uskallusta niihin ryhtyä.

Kansan toiveet paremmasta huomisesta ovat epärealistista toiveunta, mikäli niiden toteutuminen on kiinni hallituksen toimista. Jos maailmassa tapahtuu jotain muuta, joka vaikuttaa talouden paranemiseen, niin silloin toiveet voivat osin toteutua. Hallitus voi myöhemmin esittää tätä omana saavutuksena, mutta väärin perustein.

Toimituksen poiminnat