Vapaus valita toisin, jatkoa
Suomalaisten usko demokratiaan on hämmentävän alhaista. Äänestysprosentit nousevat kohtuullisiksi ainoastaan presidentinvaaleissa joilla on todellisuudessa vähiten merkitystä.
Kun muissa maissa valitaan parlamentteja, käydään intohimoisia keskusteluja politiikan suunnasta. Usein harjoitettu politiikka saattaa olla vaaleja edeltäviä keskusteluja maltillisempaa, mutta politiikan suunta kuitenkin muuttuu vaalituloksen myötä.
Suomessa monilla on tunne, ettei vaaleissa äänestämällä oikeasti vaikuteta. Eikä ihme. Kolme suurta puoluetta hallitsee julkisuutta ilman todellisia näkemyseroja, ja kaksi niistä on aina hallituksessa. Välillä vaihdetaan oppositiovuoroa, mutta politiikan linja pysyy samana.
Jos joskus innostutaankin puhumaan poliittisen suunnan ottamisesta, se on läpinäkyvää sumutusta. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Jutta Urpilainen tullessaan demarien puheenjohtajaksi julisti ohjaavansa puoluettaan keskustaan, ja kun se ei tuonut kannatusta, muutti puolessa vuodessa suunnan päinvastaiseksi, ja linjasi puolueensa entistä enemmän vasemmistoon.
Kuka voi luottaa sellaiseen vasemmistoon, joka ensin on yli vuosikymmenen mukana tekemässä äärimmäisen oikeistolaista politiikkaa, ja sen romahtaessa kansainväliseen lamaan julistaa oikeiston olevan syyllinen ja itse toimivansa toisin?
Myöskään oikeisto ei Suomessa esiinny oikeistona. Kokoomus esiintyy työväenpuolueena, ja oikeistohallituksen sosiaalisesti kestämätön politiikka yritetään kaikin keinoin peittää pienten parannusten taakse. Keskustalla ei ole mitään yhteiskunnallista ideaa jäljellä, kunhan haistellaan tuulia ja kamppaillaan gallupeja vastaan.
Meille vasemmistolaisille on äärimmäisen turhauttavaa tulla leimatuksi demarien pikku apulaisiksi joilla ei olisi mahdollisuuksia muuttaa yhteiskuntaa. Myös monet vihreät ovat ahdistuneita, kun puolue otetaan hallitukseen ainoastaan ympäristösertifikaatiksi jolla oikeutetaan ydinvoiman lisärakennus ja surkeat ilmastostrategiat.
Aatteellisilla demareilla ei ole sen helpompaa. Huolimatta hallituksen kulloisestakin kokoonpanosta, tekee demaripuolue valtionvarainministeriön johtamana uusliberaalia politiikkaa. Soraäänet työnnetään marginaaliin ja leimataan puolueen hajottajiksi. Tärkeintä on olla vallassa, ei se miten valtaa käytetään.
***
Nykyiseen vaihtoehdottomuuden kulttuuriin turhautuneina kutsuimme puolue- ja aatteelliset rajat ylittävän foorumin koolle, jossa voitaisiin palauttaa Suomeen poliittinen keskustelu ja tuoda vaihtoehtoja esiin. Keräsimme kolehdin, jolla ostimme puolen sivun kutsun valtakunnan päälehteen.
Meidän mielestämme aika on kypsä muutokselle. Tuloeroja kasvattavalle ja yhteisöllisyyttä tuhoavalle uusliberalismille on vaihtoehtoja. Nykyiset maailmanlaajuiset kriisit osoittavat, että nämä vaihtoehdot ovat paitsi uskottavia, myös välttämättömiä. Kyse on poliittisesta tahdosta.
Foorumi järjestetään kesäkuussa kulttuuritalolla. Toivon että mahdollisimman moni pääsee paikalle muuttamaan maailmaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jussillakin alkaa jotain realismia pilkottamaan noissa jutuissa. Miksi korven eläjä lähtisi äänestämään EU vaaleissa ja jos lähetisi, niin miksi Helsinkiläistä juppikommunistia :)
Entäpä jos ilmestyn paikalle,mutta en haluakaan muuttaa maailmaa??
Miksi ja mihin suuntaan sitä pitäisi muuttaa?
Haluan meidän suomalaisten pysyvän syrjässä,myös politikan ääri-ilmiöiltä=(kreikan mellakat,ääri-islam etc)
Monesti nuorten on helppo osoittaa,että tuo tai tämä asia on pielessä,,niinkuin usein onkín,mutta harvempi oivaltaa miten sitä voisi korjata!?
Ei se ainakaan ikkunoita särkemällä,mielenosoituksilla tai muutoin radikalisoitumalla tämä maailma parane-ainakaan täällä suomessa !
Ja meillä kommunisteillakin on aika hankalaa ;-)
Siitä huolimatta. Aloite on oivallinen ja mukana on hyvinkin erilasia poliittisia taustoja omaavia henkilöitä. Täytyypi katsoa, jos Helsinkiin ehtisi.
Kerros Jussi, missä tuommoinen älykäs nuori mies kasvoi ja "oppi" uskomaan Marxiin ja muihin idealistisiin höpö juttuihin? Kauniaisten työväen koulutuskeskuksessa? Siellä ne toveri laulut veivät mennessään? Luulen, että aika moni EI laulanut niitä huvikseen Neuvostoliitossa.
Toinen juttu eli se on totta kuka pyhästä kolminaisuudesta on vallassa, Kokoomuksen ollessa paras ja Demarien huonoin vaihtoehto, mutta miksi ihmisten pitäisi äänestää vasemmistoliittoa joka ei ole tehnyt mitään muuta kuin itkenyt vähäosaisten ja yksinhuoltajien puolesta? Eli siis enemmistö äänestäisi teidät valtaan, jotta voitte verottaa niitä enemmän, kuluttaa byrokratiaan 30% tuloista ja sitten jakaa varoja "sosiaalisemmin" että kaikilla on kivaa?
Tämäkö on Jussi Saramon unelma? En ole oikein vielä ymmärtänyt mikä teidän tavoite on? Kommunismi?
"Kuka voi luottaa sellaiseen vasemmistoon, joka ensin on yli vuosikymmenen mukana tekemässä äärimmäisen oikeistolaista politiikkaa, ja sen romahtaessa kansainväliseen lamaan julistaa oikeiston olevan syyllinen ja itse toimivansa toisin?"
Puhutaanko tässä nyt Vasemmistoliitosta Lipposen toisessa hallituksessa? Puoluehan oli hymy naamalla karsimassa tukia. Miksi kukaan siis äänestäisi Vasemmistoliittoa, kun se toteuttaa kuitenkin oikeistolaista, siis realistista, politiikkaa hallituksessa? Taisi herja osua omaan nilkkaan ja lujaa Jussi..
"Sun kannattais perehtyä poliittiseen historiaan ja lähihistoriaan. ”Puoluehan oli hymy naamalla karsimassa tukia” on pahimman luokan vääristelyä, Vasemmistoliitto oli, syystäkin, Lipposen toisessa hallituksessa sisäinen oppositio. Demarien ja kokoomuksen silloin vetämän linjan kanssa hallituksessa oleminen aiheutti myös Vasemmistoliiton sisällä konfliktia, josta ei liene vaikeaa löytää lisätietoa."
Nyt opetat väärää henkilöä: opiskelen parhaillaan yleistä valtio-oppia, johon sisältyy mm. poliittinen historia. Kummaa, että vaikka sinä tuon kaiken kiistätkin, niin puheenjohtajanne, Korhonen, on myöntänyt asian: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vasemmistoliiton+johtaja+myönsi+tentissä+auliisti+puolueensa+vanhoja+virheitä/1135240278653
"Vasemmistoliitossa avoimesti myönnetään, että vaikka Lipposen II:ssa saatiin aikaan hyviäkin kompromisseja, oli hallituksen kokonaispolitiikka surkea."
Ja Vasemmistoliitto oli osasyyllinen siihen: myönnä pois. Tämän valossa koko tekstisi kritiikiltä menee pohja, valitan.
"Sinulla on vääristynyt kuva realismista. Vai eikö Tanskan ja Ruotsin politiikka ole ollut realistista? Ovatko he todellisuudesta irrallaan?"
Ruotsissa on porvarihallitus ja Tanskaa johtaa oikeistolainen, mitä mahdat hakea esimerkilläsi takaa? Lisäksi se miten muut toimivat, ei itsessään ole mikään argumentti Jussi-hyvä.
Kun sulla niin paljon viisaita ajatuksia on niin kerrohhan suhtautumisesi kannabikseen. Ihan näin mielenkiinnon vuoksi.
Älä Jussi menetä toivoasi, vaikka romahdus kannatuksessa tosiasia onkin ;-)
Mitäs väliä sillä on, ettei ihmiset äänestä. Eikös se kerro, että halu vaikuttamiseen on vähäistä koska ihmisten mielestä asiat on hyvin. Minusta äänestämisen tulisi olla niin vapaaehtoista ettei ihmisiä siihen saisi painostaa. Tällainen äänestystulos on omiaan kertomaan poliitikoille, mitä mieltä he ovat poliittisesta järjestelmästä. Sanottakoon, että se on perseestä.

Kommentoi 17 kommenttia