Jussi Saramo 2 % ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta. Me muut tarvitsemme Vasemmistoa.

Moraalikato

On houkuttelevaa syyttää talouskriisistä ahneita pankkiireja. He suunnittelivat sijoitusinstrumentteja, joiden tiesivät johtavan romahdukseen sen jälkeen, kun pankkiirit itse ovat ehtineet täyttää taskunsa.

Uskomattomalta tuntuu, että talouskuplaa oli puhaltamassa niin suuri joukko ihmisiä. Monien täytyi ymmärtää, mihin oltiin menossa. Luulen silti, ettei Wall Streetin pankeissakaan moni juuri ajatellut asiaa tai välittänyt siitä. On helpompaa leikkiä mukana, etenkin, jos siitä saa ruhtinaallista palkkaa.

Meillä ihmisillä on taipumusta yksinkertaistaa asiat ja toiset ihmiset hyviin ja huonoihin. Kun pankkikriisi ulkoistetaan pahojen pankkiirien syyksi, velkakriisi kreikkalaisten laiskuuden syyksi tai vaikkapa joukkomurha yksittäisen hullun teoksi, on meidän muiden helpompi hengittää. Me emme olleet syyllisiä, eikä tätä tapahdu uudelleen, koska kyse oli viallisista tai pahoista ihmisistä.

Riippumatta siitä ymmärsivätkö kaikki osalliset mitä tekivät, ei romahdusta kannata kaataa huonojen yksilöiden niskaan. Aina tulee uusia yksilöitä. Jos halutaan rakentaa hyvä ja kestävä yhteiskunta, pitää järjestelmän kannustaa yhteistä hyvää lisäävään toimintaan, ei ahneuteen.

Sivistys ja tasa-arvoinen yhteiskunta estävät tehokkaasti ahneutta ja epätoivoisia tekoja. Olemme kaikki potentiaalisia hyvän ja pahan tekijöitä, olosuhteista riippuen.

Pankkikriisi oli väistämätön seuraus viime vuosisadan loppupuoliskolta harjoitetusta oikeistolaisesta talouspolitiikasta, jossa pankeilta poistettiin askel askeleelta sääntelyä ja valvontaa. Vain pyramidin huipulla taidettiin oikeasti tietää mitä tapahtui. Alemmilla tasoilla vain uskottiin sokeasti, että näin on hyvä.

Monissa maissa, etenkin Yhdysvalloissa, sääntelyn purkamisessa kunnostautuivat pankkien lahjomat poliitikot.

Suurin osa sääntelyä purkaneista poliitikoistakin taisi kuitenkin olla ns. ”hyödyllisiä idiootteja”, jotka uskoivat, että äärimmilleen viety kapitalismi tuottaisi yhteiskunnallista hyvää. Heidän uskonsa ei sinänsä ole ihme, sillä talouden vapauttamisen hyödyllisyydestä oli tullut tieteellinen totuus. Harva huomasi, että huippuyliopistojen taloustieteen professoritkin olivat lahjottuja finanssipankkien toimesta.

Kun pankit vapautettiin sääntelystä ja valvonnasta, syntyi moraalikato. Pankit käytännössä monistivat rahaa melkein tyhjästä, kunnes kupla puhkesi. Siinä vaiheessa velkoja kaadettiin veronmaksajien piikkiin.

Tilannetta ei yhtään helpota se, että samaan aikaan yksityisen sektorin moraalikadon kanssa oli tapahtunut julkisen sektorin moraalikato. Lähes kaikkia maita, jotka ajautuivat kriisiin yksityisen sektorin perässä, yhdistää alhainen verotaso. Etenkin rikkaat oli vapautettu verotuksesta. Poliittinen ja rahaeliitti olivat käytännössä samat ihmiset, tai ainakin viettivät aikaa samoilla huvijahdeilla.

Kenties suurin julkisen sektorin moraalikato oli tapahtunut Kreikassa. Vuoron perään vallassa olleet Karamanlisin ja Papandreon suvut korruptoivat lähes koko yhteiskunnan kokoomus- ja demaripuolueidensa kautta. Kun juuri kukaan ei maksanut veroja, mutta maahan virtasi halpaa lainaa, vietti poliittinen eliitti kulutusjuhlia niin kauan kuin soitto soi. Tavallisille ihmisille ei näistä juhlista jäänyt paljoa käteen, mutta eliitti teki huikeita voittoja.


Talouden ja politiikan huipulla olevat ihmiset saattavat keskimäärin olla tavallista häikäilemättömämpiä. Ihmisiä hekin silti ovat. Politiikan puolella vieläpä meidän kaikkien valitsemia. Niin kauan, kun me haluamme uskoa, että ahneuteen perustuva talousjärjestelmä on ainoa vaihtoehto, se pysyy sellaisena. Niin kauan kun uskomme, että tasa-arvon vaatimus on kateutta, ei mikään muutu.

Toisinkin voidaan tehdä. Paljon auttaisi jo se, että peruttaisiin viimeisen 30 vuoden aikana tehdyt talouden vapauttamispäätökset. Osa vanhoista mekanismeista voitaisiin korvata uudemmilla keinoilla, kuten yleisellä rahoitusmarkkinaverolla, joka hyydyttäisi spekulaation.

Me vauraiden maiden ihmiset, joilla on mahdollisuus opiskella, äänestää ja toimia, olemme lopulta vastuussa paitsi omista toimistamme, myös valitsemiemme edustajien toimista.

Poliitikkojen valinnan lisäksi olemme vastuussa laajemminkin yleisestä ilmapiiristä. Mikään ei tapahdu itsestään ilman syytä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän VelluHeino kuva

"Sivistys ja tasa-arvoinen yhteiskunta estävät tehokkaasti ahneutta ja epätoivoisia tekoja."

Mutta eikös nyt ole huomattavissa,että mitä sivistyneempi niin sitä ahneempi on yhteiskunta on?

Käyttäjän saramo kuva

Mun pitäisi varmaan paremmin avata käyttämiäni termejä. Toisaalta sitten näitä ei jaksaisi moni lukea, tämäkin venyi turhan pitkäksi.

Minusta sivistys ei ole ainakaan lisääntynyt länsimaissa viime vuosikymmeninä. Monissa asioissa ollaan taannuttu. En tiedä miten tämän ahneuden syövyttämän brutaalin kulttuurin voisi parhaiten korvata sivistyneemmällä, jossa ei pyrittäisi täyttämään tyhjyyttä ylimääräisellä materialla. Tässä on toki eroavaisuuksia, överimaterialististen maiden kuten Yhdysvaltojen tai sivistyneempien maiden kuten Ruotsin välillä. Joka sekään ei ole mikään täydellinen yhteiskunta.

Käyttäjän VelluHeino kuva

Lueppa Yrjö Kallista vähän. Löydät sieltä vastauksia.

Vaikkapa hälinää ja hiljaisuutta.

Käyttäjän VILENIN kuva

Kyllä Jussi olet oikeassa moraalikadosta joka on mennyt läpi puoluekentän.Teidän käsissä ollut punapääoma katosi kuin multa ketunkynsiin kasinotalouden opiskeluissanne,puheenjohtajanne Suvi-Anne Siimes möisuomalaisten velat AktivHansalle 5% pääoma-arvostaan joita AH nyt perii täysimääräisinä korkoineen takaisin.Tämä on totaalista moraalikatoa ja vastuuttomuutta.

Käyttäjän perttivaananen kuva

"Osa vanhoista mekanismeista voitaisiin korvata uudemmilla keinoilla, kuten yleisellä rahoitusmarkkinaverolla, joka hyydyttäisi spekulaation."

Yllä oleva lainaus Jussin plokista taitaa olla ainoa konkreettinen toteuttamiskelpoinen idea koko tässä Jussin plokissa. Tarve rahoitusmarkkinaverolle on todellakin suuri. Nykyinen finansseilla keinottelu on niin haitallista reaalitaloudelle, että sitä pitää suitsia.
Sivistys ja tasa-arvo ovatkin sitten vaikeampia, koska ei ole enää olemassa edes yhteisymmärrystä, mitä ko. termit käytännössä tarkoittavat.

Käyttäjän nilsaslak kuva

Kuva oli Saramon kuva, mutta teksti oli Kataisen teksti. Hallitus sai synninpäästön ja kansa tuomion. "Tanssia on jatkettava niin kauan kuin musiikki soi".

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva

Tässä vasemmistoliiton puheenvuorossa oli sentään käytetty asia kieltä.
Vertaa huviksesi tätä ja tota : http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87042-kreikkalainen-syyton#...

Missä on vasemiston käen pesä ? Ja kuinka monta käkeä siihen munii?

Käyttäjän anssiluomaaho kuva

Kuinka tekstissä mainitsemasi hyödylliset idiootit eroaa meidän hallituksessa istuvista hyödyllisistä idiooteista?

Voin auttaa sinua, ei mitenkään!

Käyttäjän suvituuli kuva

Viittaatteko mahdollisesti Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäkeen, joka tämän päivän HSn mukaan puhui nykytaiteen museosta "Kiesmana" eikä Kiasmana. Katu-uskottavuus kuulemma kärsisi.

Mitenhän on sen todellisen uskottavuuden kanssa?

Sarasmo voisi valaista tähän sisältyvää moraalikatoa - uskottavuuteen esim. euron pelastuspaketteihin suhtautumisessa ja suhtautumisessa tapahtuneisiin muutoksiin.

(Tietenkään noilla muutoksilla ei ole mitään tekemistä vallassa olemisen (ministeripuolue) kanssa...)

Käyttäjän anssiluomaaho kuva

Kyllä Arhinmäkikin täyttää tuon määritelmän kriteerit kirkkaasti. On oikeastaan suurta runsaudenpulaa ehdokkaista, jotka taistelevat hyödyllisimmän idiootin tittelistä. Katainen, Urpilainen ja Stubb on ainakin kärkikahinoissa mukana.

Käyttäjän MikaAntero kuva

Poliisin kumiluoti vaurioitti veteraanin (Scott Olsen) aivoja Oakland:ssa.
Russia Today tiedottaa:
http://www.youtube.com/watch?v=2NekoUXgX2k

Nyt kyllä tekisi mieli väittää, että "moraalikato" on taloustieteellinen (ja sopimusoikeudellinen) käsite ja huonohko käännös englannin moral hazardista. Huonohko se on siksi, että "moraalikato" kuulostaa ihan moraalin kadolta eikä moraaliselta hasardilta, mitä termi kuitenkin alunperin tarkoittaa. Mutta toisaalta me suomalaiset emme tunne hasardin käsitettä kuin Alatalon laulusta, joten ei sekään käännös ole hyvä. Siksi tekisi vielä mieli selostaa tarkemmin, että kyse on käyttäytymisestä, joka syntyy, kun ei joudu jonkun suojan takia kantamaan kaikkea sitä riskiä, jonka ilman suojaa joutuisi kantamaan. No, jos minä vaikka en maksa pankkilainojani, koska naapurin Väiski on en taannut (enkä oikein pidä Väiskistä enää), onhan se yhdenlainen moraalin kato. Pankille se kuitenkin oli hasardihommia, kun antoivat rahat. Riskinä pankin ja minun sopimuksessa siis oli, että en kanna moraalista vastuutani, koska Väiskin takaus suojaa minua.

USAn moraalikato voidaan tiivistää kaksi sotaa aloittaneen ex-pressan orwelliaiseen kielenkäyttöön. Nämä eivät ole ajatusrikoksia:

"I had to abandon free market principles in order to save the free market system."
"I just want you to know that, when we talk about war, we're really talking about peace."
-presidentti George Bush jr. 2001-2008

Käyttäjän susijumala kuva

Hyvää pohdintaa. Yhdysvalloissa senaatin ja investointipankin ovet aukesivat yhtä ahkeraan. Valtionvarainministeri pankeista ja kansa pääsee äänestämään presidentistä. Kuskataan busseilla "oikeat ihmiset" äänestämään ja toisinaan presidenttikilvan voittaa vähemmän ääniä saanut ehdokas.

Euroopan ongelma on hieman toisenlainen, vaikka yhdysvaltalainen keinotteluoppi saikin täällä jalansijaa muutamaa kriisiä edeltäneenä vuotena. Eurooppa on vain liian pankkiriippuvainen. Velkamäärät kasvavat, kun mitään muuta ideaa rahoitukselle ei keksitä. Luonnolliset henkilöt, yritykset ja valtiot - kaikki tyynni. Pankkimaailma voi paksusti ja laajenee kansainvälisiksi toimijoiksi, joita ei ole enää varaa menettää. Se on omiaan luomaan moraalikatoa.

Käyttäjän mikkosavelius kuva

Nähdäkseni ongelma ei ollut sääntelyn purkaminen vaan valvonnan puute. Pohjoismaat kokivat pankkikriisin 1990-luvun alussa, minkä jälkeen pankkien valvontaa lisättiin ilman suoranaista sääntelyä. Tällä hetkellä amerikkalaiset ja manner-eurooppalaiset pankit käyvät läpi pankkikriisiä. Toivottavasti niidenkin kohdalla päädytään parempaan valvontaan.

Tässä yhteydessä kannattaa erottaa pankit toisistaan. Vaikeina aikoina pärjäävät perinteiset, konservatiiviset pankit, jotka ovat keskittyneet perinteiseen pankkitoimintaan (eli rahan vähittäismyynti kuluttajille ja yhteisöille). Häviäjiä ovat uhkapelejä (johdannaiset, abs-instrumentit yms.) harrastaneet investointipankit.

Käyttäjän sinenmaa kuva

Minusta ei tunnu järjevältä syyttää rikkaita moraalikadosta. Se olisi yhtä viisasta kuin syyttää juopon juomisen johtuvan moraalikadosta. Rikkaaksi haluavalta on jo moraali kadonnut. Vain moraalittomat ihmiset ovat ahneita, ja jokainen, joka vaatii itselleen lisää rahaa, on jo sinänsä moraaliton.
Huippurikkailla on vain niin paljon valtaa täsä maailmassa, että heidän moraalittomuutensa saa enemmän tuhoa aikaan, kuin tavallisen palkanvaatijan moraalittomuus.

Tavallisella palkanvaatijalla on pieni linkkari
huippurikkailla on tykki.

Me tiedetään se hyvin, että pienimulkkuisinkaan palkanvatija ei epäröi pysäyttää vaikka koko Suomea (lakko), jos hän sillä onnistuisi saamaan itselleen muutaman pennin lisää.

Mitään laadullista eroa ei ole lakkoilevalla palkanvaatijalla verrattuna pankkiherroihin; niiden välillä on ainoastaan määrällinen ero.

Käyttäjän mctimo kuva

"On helpompaa leikkiä mukana, etenkin, jos siitä saa ruhtinaallista palkkaa."

Kuinka osuvasti sanottu! Ja mistäs se sinun palkkasi tulikaan? Ja eikös Vasemmistoliito ole mukana hallitusleikeissäkin? Mikä on nyt olennaisesti muuttunut sen jälkeen kun menitte hallitukseen? Vai onko se sittenkin vain kivaa leikkiä hyvällä liksalla?

Käyttäjän jormanordlin kuva

Parhain suoja huonoja poliitikkoja vastaan on sveitsiläistyylisen kansanäänestyksiin perustuvan päätöksentekojärjestelmän kehittäminen ja sen kehittäminen siitä vielä eteenpäin. Sveitsissä kansalaiset tietävät enemmän yhteiskunnan asioista, kuin esimerkiksi suomalaiset.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja