Presidentinvaaleista saattaa sittenkin tulla kiinnostavat
Niinistöä on pidetty varmana seuraavana presidenttinä melkein siitä asti kun hän hävisi Tarja Haloselle edellisissä vaaleissa kuusi vuotta sitten.
Varman ennakkosuosikin asema on latistanut kisaa. Höblän julkaisema uusi toiseen kierrokseen keskittynyt gallup vahvistaa käsitystä, jonka mukaan yhdelläkään ehdokkaalla ei ole mahdollisuuksia Niinistöä vastaan toisella kierroksella.
Tämä tieto saattaa yllättäen piristää väsynyttä vaalikeskustelua. Tähän asti monet ovat miettineet, miten kannattaisi taktikoida ja saada oman suosikin sijaan joku Niinistöä "pienempi paha" valituksi. Monelle kuka tahansa muu kuin kokoomuslainen kävisi.
Luotettavien tutkimuslaitosten tuloksissa kaikilla ehdokkailla ehkä Essayahia lukuunottamatta on hyvät saumat toiselle kierrokselle. Kun Höblän tutkimuksen mukaan Arhinmäki saisi Lipposta tai Väyrystä enemmän ääniä toisella kierroksella, poistuu tarve taktikoida. Soini ja Haavistokin ovat kahden prosentin virhemarginaalin sisällä.
Olen pelännyt, että toisesta kierroksesta tulee poliittisten dinosaurusten mittelö, jossa keskitytään väittelemään siitä, kuka oli oikessa 1997 tai jopa 79. Toisaalta mahdolliselta näytti, että vastakkain on kaksi melko samanmielistä ehdokasta, jotka keskittyvät taputtelemaan toisiaan selkään.
Niinistö kampanjoi taannoin teemalla "vastakkainasettelun aika on ohi". Sitä hän näytti toivovan toissapäivänä televisiouutisissakin. Se ei kuitenkaan ole totta - demokratia on valintoja ja niiden välistä vastakkainasettelua. Presidenttiehdokkaan on uskallettava olla jotain mieltä.
Toivottavasti toisella kierroksella käydään kovaa vääntöä. Silloin aina kannatusten erot pienenevät ja käydään muutenkin tärkeää yhteiskunnallista keskustelua.
Arhinmäki halusi kampanja-avauksessaan rohkaista ihmisiä äänestämään niitä asioita, joiden puolella oikeasti on. Se oli toki helppoa, suomalaiset kun ovat tutkimusten mukaan arvoiltaan paljon äänestyskäyttäytymistään vasemmistolaisempia. Toivottavasti ihmiset nyt rohkeasti äänestävät mieleistään ehdokasta ja toivottavasti saadaan aikaan mielenkiintoinen toinen kierros.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Arhinmäellä on kaksi taakkaa, joista yksi poistuu ajan myötä, toinen on itse aiheutettu tällä vaalikaudella. Ensinmainittu on nuori ikä, jälkimmäinen on ministerinpaikka ja Vasemmistoliiton hallitusasema.
Paavo Arhinmäki on erittäin varteenotettava presidenttiehdokas. Hän saa niiden äänet, jotka tietävät, mitä vasemmistolaisuus on ja hyvien monien niiden, jotka luulevat tietävänsä. Arhinmäkeä äänestävät myös Suomen kaikki anarkistit, seinien töhrijät, skeittarit ja ne, jotka haluavat haistatella vallanpitäjille, mutta eivät kykene tajuamaan Soinin älykkyyttä.
Vasemmistoliitossa olisi ollut paljonkin kyvykkäitä ehdokkaita presidentinvaaleihin, mutta ei ketään sellaista, joka olisi ollut vasemmistoliiton hallitusseikkailujen takana. Siksi Arhinmäki on ehdolla.
Onko gallupeja äänestysaktiivisuudesta, nukkuvien lisääntymisestä, tai vähenemisestä?
Soinin asema on hyvä!
Soinin menestymistä epäiltiin EU-vaaleissa, Perussuomalaisten mahdollisuuteen ei uskottu eduskuntavaaleissa. Soini oli EU-vaalien äänikuningas ja puolue järjesti melkoisen yllätyksen eduskuntavaaleissa. Nyt on luvassa mielenkiintoiset vaalit. Kun miettii minkälainen kannatustrendi on ollut kahdessa edellisessä vaalissa. Soini järjestää meille yllätyksen. Monelle vasemmistoa kannattavalle kelpaa Perussuomalainen presidentti mielummin kuin kokoomuslainen. Sama tilanne on Keskustan suhteen. Äänestäjiä siirtyy samalla tavalla äänestämään Soinia,kuin edellisissäkin vaaleissa on käynyt.
"Luotettavien tutkimuslaitosten tuloksissa kaikilla ehdokkailla ehkä Essayahia lukuunottamatta on hyvät saumat toiselle kierrokselle."
Mitkä tutkimuslaitokset ovat uskottavia ja mitkä eivät ole? Liittyykö mitenkään siihen kuinka hyvinä pitävät Arhinmäen mahdollisuuksia?
Tekstin perustella Jussi Saramo elää siinä käsityksessä että Paavo Arhinmäellä olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia selvitä toiselle kierrokselle. Kerron Jussi sulle että ei sillä ole. Ei pienimpiäkään mahdollisuuksia.
Miksi aina Essayahista puhutaan, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia?
Poliittisesti Essayah on jonkinlainen takapenkissä istuva hiljainen hissukka, kuten monet muutkin Kristillisdemokraatit Räsästä lukuunottamatta. Niinistössä ja Soinissa on sen sijaan johtajuuden kokemuksen ja poliittisen vaiston tuomaa karismaa.
Sarasmolle toivottavasti hänelle tutun laulun sanoin,"Palopuheet ei lämmitä pakkasella eikä rumpujen paukutuskaan".
Mikolle:
Karisma ei aina ole poliitikolle eduksi. Riippuu millaista karisma on. Kyllä hiljaisempi hissukka voi olla kyvykkäämpi ja osaavampi hoitamaan yhteisiä asioita kuin kovaan ääneen huuteleva poliitikko. Ei aina tartte olla mikään vitsiniekka, että olisi kyvykäs. Se tuo enemmän uskottavuuttakin, kun osaa olla asiallinen. Ja ehkä tämä läpänheitto on muutenkin enemmän miesten alaa. Ja pitäisi kuunnella myös mitä ihminen puhuu, kuin vain katsoa mitä mahdollisia uusia sloganeita tai läppiä hän ilmaan heittelee. Essayah on ehkä vaatimattomampi, muttei missään tapauksessa kyvyttömämpi kuin mainitsemasi ehdokkaat.
Galluppien mukaan Arhinmäen kannatus on varsin vähäistä, joten eikö ääni mene hukkaan jos äänestää Arhinmäkeä? Eikö olisi paras äänestää esimerkiksi Haavistoa joka pääsee paljon todennäköisemmin toiselle kierrokselle; ääni Arhinmäelle saattaa heittää Soinin toiselle kierrokselle! Eli ei haaskata sitä ääntä äänestämällä vasemmiston ehdokasta! #ironia :D
Mielestäni äänestäminen ensimmäisellä kierroksella pitää olla oman mielipiteen mukaista ei jatkoonpääsyn arvuuttelua. Tietenkin sillä poikkeuksella, että kaikki Paavo Väyrysen äänestäjät ovat raskaasti erehtyneet,eli ei yhtään ääntä Väyryselle.
Siis ensimmäisen kierroksen tulee olla rehellinen ehdokkaiden kannatuksen mukainen äänimäärä. Väyrysen osalta rehellisyys merkitsee puolta hänen saamista äänistä.
Toinen kierros sitten on ratkaiseva. Jokainen äänestäköön parasta ehdokasta. Tietenkin, jos Paavo Väyrynen pääsee jostain kumman syystä toiselle kierrokselle, josta meitä herra varjelkoon, älköön annettako hänelle yhtään ääntä.

Kommentoi 11 kommenttia