Jussi Saramo 2 % ihmisistä omistaa yli puolet kaikesta. Me muut tarvitsemme Vasemmistoa.

Hyviä uutisia Euroopasta

Euroopan talouskriisin seurauksena uutiset Euroopasta ovat olleet pääosin ikäviä. Iso-Britannian hallitus aiheutti työttömyys- ja velkakierteen leikkaamalla julkisia palveluita, Unkari on ajautumassa kohti oikeistodiktatuuria ja Portugalikaan ei meinaa päästä pinnalle.

Jotain hyvääkin on joukossa. Suomen hallitusohjelmaan kirjattu rahoitusmarkkinavero etenee Euroopassa. Rahoitusmarkkinaveron tärkein ominaisuus on haitallisen keinottelun vähentäminen ja rahavirtojen tuominen näkyviin. Sillä myös saadaan varoja hyvinvointivaltion ylläpitoon, ympäristönsuojeluun tai vaikka kehitysapuun. Ei ole oikein, että kaikkea muuta paitsi pörssikauppaa verotetaan.

Valitettavasti komission esittämässä mallissa on ongelmia, siinä kun usein haitallisia johdannaisia verotetaan muita transaktioita vähemmän. Valuuttakauppa on myös jätetty mallista pois, eli puhuminen Tobinin-verosta on täysin harhaanjohtavaa.

Komission ehdotus ei ollut kovin hyvä, joten nyt on keskityttävä täysillä mahdollisimman hyvän mallin rakentamiseen ja toteuttamiseen. Mallia on otettava kaikista niistä toimivista rahoitusmarkkinaveroista, joita jo toimeenpannaan yli 40 maassa ympäri maailman.

Toisaalta mallia pitää ottaa myös epäonnistuneista kokemuksista, kuten Ruotsin 80-luvun kokeiluista. Vaikuttaa, että komissiolle järkevää mallia tärkeämpää on kerätä rahaa käyttöönsä. Se on huono lähtökohta rahoitusmarkkinaverolle.

Ruotsi ja Iso-Britannia ovat pahimmat ökypankkiirien etua ajavat maat Euroopassa. Se on erikoista, sillä Ruotsin aiemmista huonoista järjestelyistä poiketen Iso-Britannia käyttää itse menestyksellisesti pörssiveroa. Brittienkin mallissa on pahoja aukkoja, mutta ne saadaan sitä paremmin paikattua, mitä suurempi joukko maita on uutta järjestelmää toteuttamassa. Ongelmana taitaakin olla brittien kaikkeen EU-toimintaan ulottuva vapaamatkustaja-asenne.

Valuuttakauppa on otettava rahoitusmarkkinaveroon mukaan ja vero otettava käyttöön mahdollisimman monessa maassa. Ruotsin ja brittien vastustuksen ei saa antaa kaataa yhteistä etua, pääoman vapaa liikkuvuus ei saa olla ihmisten hyvinvointia tärkeämpää. Veroprosentti voidaan pitää ensi vaiheessa matalana, mutta johdannaiskaupalle ei pidä antaa muita alempaa verotasoa.

Maailmantalouden romahdus ei ole laiskojen kreikkalaisten tai ylisuurten hyvinvointijärjestelmien seurausta. Se johtui virtuaalirahalla paisutetusta kuplataloudesta. Kun kokoomuslainen Elina Lepomäki täällä Uudessa Suomessa kysyy: "Mielenkiintoista olisi kuulla toimittajan näkemys siitä, että ilmastako pankit tuon ylimääräisen rahan taikovat" niin täytyy vain ihmetellä, kuinka vähällä ymmärryksellä taloudesta välillä puhutaan. Nimenomaan finanssisektorin velka on ongelmien ytimessä ja se velka on tehty käytännössä ilmasta.

Sen velan vakuutena ei ole ollut juurikaan reaaliomaisuutta, vain pankkien erityinen rooli, sekä kaikkien meidän veronmaksajien takuu, joka salakavalasti on levinnyt talletuspankkitoiminnasta finanssipankkitoimintaan. On uskomattoman naivia ajatella, että 0,01 % vero estäisi joko todellisia investointeja tai toisaalta nostaisi pankkien palvelumaksuja. Tuhansien miljardien bisneksessä meitä tavallisia asiakkaita tarvitaan lähinnä mahdollistamaan luotonlaajennus.

Rahoitusmarkkinavero ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta se on yksi monista tärkeistä keinoista, joilla vääristyneet rahamarkkinat korjataan. On erittäin tärkeää, että keskustelua rahoitusmarkkinaverosta käydään oikein argumentein. Nyt sekoitetaan valuutanvaihtovero, pankkivero, pörssivero, leimavero jne. Sellainen ajattelu, ettei itse uskalleta tehdä mitään ennen muita, estää tässäkin asiassa kestävän kehityksen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Käyttäjän susijumala kuva

Ympäristönsuojelut ja kehitysavut ovat rikka rokassa siinä mielessä, mihin verovarat pääosin menevät. Suomessa ylivoimaisesti suurin kohde on byrokratia. EU painostaa tosiaan leikkaamaan valtioiden budjetteja samaan aikaan kun sen oma budjetti paisuu yli äyräiden, jälleen kerran byrokraateille, jotka vielä poimivat kirsikat kakusta niin kauan kuin tarjoilupöytä vaan on esillä.

Saammekohan lisää näitä "myönteisiä uutisia" keväällä, kun verofriikit voisivat päästä ilakoimaan ja mässäilemään esimerkiksi alv:n nostolla?

Käyttäjän saramo kuva

Mainitsin ympäristön ja kehitysavun, koska usein ne on nostettu globaalin luonteensa takia rahoitusmarkkinaveron tuoton käyttökohteiksi.

Väite Suomen byrokratiasta osoittaa tietämättömyyttä. Suomessakin ylivoimaisesti suurimman osuuden verotuloista vievät sosiaali- ja terveyspalvelut. Niiden rahoitus Suomessa on reilusti alle teollistuneiden maiden keskitason, tehokkuus lienee maailmanennätysluokkaa, vaikka yksityisten palveluiden kasvava osuus nostaa kustannuksia.

Toisen merkittävän potin vie koulutus. Sekin on Suomessa erittäin halpaa, vaikka peruskoulutuksen osalta se on jopa maailman parasta.

Loputkin asiat Suomessa tehdään aika halvalla. Meidän palvelumme eivät ole yhtä paljon muita Pohjoismaita jäljessä kuin kokonaisveroaste.

Kannattaa huomata että veroissa on eroja. Oikeisto ja keskusta kannattavat alveja, koska ne kohdentuvat enemmän pienituloisille. Vasemmisto kannattaa pääomatuloveroja, progressiota ja rahoitusmarkkinaveroa, koska ne kohdentuvat enemmän suurituloisille.

Käyttäjän susijumala kuva

Osittain tulee päällekkäisyyksiä verokertymän kohteisiin. Tietenkin veroa markkinoidaan ympäristöasioilla ja muilla mukavia mielikuvia herättävillä iskulauseilla.

Kas tässä esimerkkitapaus, ketkä pankkien kohonneet kustannukset maksavat:

http://www.taloussanomat.fi/raha/2011/03/16/nordea-nostaa-palvelumaksuja...

http://www.uusisuomi.fi/raha/110446-pankki-rahastaa-koyhaa-%E2%80%93-%E2...

Mihin muuhun rahoitusmarkkinavero voisi kohdistua kohoavien kustannusten vuoksi? Basel 3 tietysti on suuri tekijä, joskaan ei paljolti Suomessa. Sen sijaan tämä vero sitä on.

http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2011/08/04/nordea-avasi-pelin-marg...

Loppujen lopuksi kaikki verot suunnataan sille kansanosalle, joka ei voi veroa kiertää. Ja ne ovat usein juuri pienituloisia.

Käyttäjän saramo kuva

Tässä vaikuttaisi olevan melkoista suhteellisuudentajun puutetta. Pankkien pääomavaje lienee todellisuudessa tuhansia miljardeja. En osaa sanoa kuinka paljon palvelumaksut ovat. Eivät varmasti lainkaan samaa sarjaa.

Käyttäjän saramo kuva

Suhteellisuudentaju on tärkeä osa todellisuudentajua.

Sen lisäksi että palvelumaksut eivät liene montaa promillea pankkien pääomakadosta, kannattaa miettiä, onko asioilla millainen yhteys keskenään. Ei talletuspankkien palvelumaksuilla ja finanssipankkien (usein samoja) pelillä ole juurikaan yhteistä. Mutta rahoitusmarkkinaverolla voidaan saada finanssipeliä kuriin. Siten taas voidaan turvata talletuspankkitoiminta ilman veronmaksajien pääomitusta.

Käyttäjän suvituuli kuva

"Kun kokoomuslainen Elina Lepomäki täällä Uudessa Suomessa kysyy: "Mielenkiintoista olisi kuulla toimittajan näkemys siitä, että ilmastako pankit tuon ylimääräisen rahan taikovat" niin täytyy vain ihmetellä, kuinka vähällä ymmärryksellä taloudesta välillä puhutaan. Nimenomaan finanssisektorin velka on ongelmien ytimessä ja se velka on tehty käytännössä ilmasta."

Täytyy todella ihmetellä, "kuinka vähällä ymmärryksellä taloudesta" täällä Saramon blogissa puhutaan.

Toki on kysymys velkakriisistä. Mutta se, että "finanssisektorin velka on ongelmien ytimessä" ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Kuka niitä lainoja myöntää, jos ei nimenomaan finanssisektori? Entäs se lantin kääntöpuoli sitten?

Käyttäjän saramo kuva

Tässä lienee jälleen väärinymmärrys. Siis finanssisektorin oma velka. Se kasvoi paljon isommaksi kuin mitä valtiot tai reaalitalouden yritykset ovat velkaa. Valtioiden velka on sentään normaalitilanteessa mennyt sen asukkaiden hyväksi ja reaalitalouteen. Tavallisten yritysten ja yksilöiden velka samoin. Finanssitalouden velka makaa veroparatiiseissa.

Nopeasti googlaamalla löysin ensimmäisenä tällaisen kuvan, se vähintäänkin näyttää suuntaa.

http://www.talouselama.fi/multimedia/archive/00097/business_insider_kuv_...

Käyttäjän susijumala kuva

Olen tässä kohtaa samaa mieltä: eurooppalainen pankkisektori on ylipaisunut, epäterve ja nyt ilmeisimmin hajoamispisteessään.

Euroopassa on toki myös säntillisiä pankkeja, jotka jäävät näiden pahimpien touhujien tukipakettimiljardien vuoksi kilpailussa eriarvoiseen asemaan. Pahimpia sähläreitä tuetaan euromaiden kautta miljardikaupalla, kierrätten rahat esimerkiksi Kreikan ja Portugalin valtioiden kautta. Valtaosa keinottelijapelureiden tuesta tulee kuitenkin EKP:lta.

Transaktiovero ei tule helpottamaan niiden mallipankkien tilaa.

Mikäli on oikeasti huolissaan veroparatiiseista voisi tarmonsa ja puhtinsa osoittaa epätoimivaan hallintorekisterijärjestelmään ja etävälittäjien kyseenalaiseen käyttöön.

Se tietysti voisi tuoda esille kylmiä tosiasioita siitä, miten periferiassa me oikeastaan olemmekaan.

Käyttäjän markolilja kuva

Ihan vain kyyninen kommentti tiistai-illan kunniaksi. Ai, kohta onkin keskiviikko.

"Iso-Britannian hallitus aiheutti työttömyys- ja velkakierteen leikkaamalla julkisia palveluita."

Mitä näiden vapaamatkustajien olisi sitten pitänyt tehdä? Maa teki 25 viimeisen vuoden aikana 21 alijäämäistä budjettia.

Hyvä, että lopultakin huomasivat itse, että pää tulee vetävän käteen.

Kreikassa tätä ei huomattu ja lopputulos on kaikkien tiedossa.

Ei yksittäinen firma eikä kotitalouskaan voi elää jatkuvasti kasvavan velan kanssa.

Kunhan jaksan niin kirjoitan mielenkiintoisen blogin venäjän tilanteesta, siellä on selkeästi havahduttu länsimaiden velkakriisiin ja halutaan välttää vastaava velkaantuminen. Kuten sanoin, tästä myöhemmin.

Käyttäjän saramo kuva

Kummassakaan maassa ei olisi mitään velkaongelmaa, mikäli verotus olisi pohjoismaisella tasolla. Etenkin Kreikan julkinen sektori on aika pieni eikä Britanniakaan mikään hyvinvointivaltio ole.

Itse asiassa jopa Yhdysvallat olisi täysin velaton, jos heillä olisi 70-luvun verotasot eikä varakkaimpia olisi vapautettu veroista.

Käyttäjän susijumala kuva

Velka sisältää normaalissa olotilassaan takeen takaisinmaksusta. Parhain tällainen tae on saada talous kasvamaan, eikä kitkettyä ihmisiltä kaikki mahdollinen raha erimuotoisin veroin koneistoa pyörittämään.

Käyttäjän jounisnellman kuva

Tuo on Urpilaisen oikeustiedettä. Velka ei sisällä mitään taetta, se on vain yksipuolinen sitoumus.

Käyttäjän villekauppinen kuva

Jussi on valinnut aivan oikean puolueen.

Rahoitusmarkkinaverolla saadaan vain finanssikauppa siirtymään maihin, jotka ovat sen ulkopuolella. Virtuaalivaluutan siirto ei vaadi kuin napin painalluksen näin internetin ja ATKn aikoina. Minä käyn parhaillaan kauppaa brittiläisen välittäjän kautta ja sen vaihto tapahtuu hyvin näppärästi jos Tobinin vero ikinä brittein saarille rantautuu. Epäilen.

Mutta, minun hukkaamistani varoista se välittäjäkin maksaa voittonsa veroina. Samoin kuten Suomessa, Ranskassa ja niin edespäin. Kun siirretään välittäjät pois, ei tarvitse kerätä niitä(kään) veroja.

Jos ihan mitä tahansa yritystä pääomitetaan, tulisi siitä saada vastineeksi valtiolle osakkeita. Aina starttirahasta lähtien.

Se on oikea ja oikeudenmukainen ratkaisu kaikille.

Käyttäjän saramo kuva

Mielenkiintoista, että käyt brittiläisen välittäjän kautta kauppaa näinä "ATK:n aikoina", vaikka siellä on pörssivero. Tobinin vero valuuttakauppana taas osuisi juuri valuuttakauppaan. Finanssisektorin maksamat verot ovat olemattomia, siitähän tässä juuri on kysymys.

Olisi hyvä jos kirjoitukset luettaisiin ennen kommentointia.

Käyttäjän villekauppinen kuva

... minä käyn valuutta- ja johdannaiskauppaa ...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja